Edmontonista ei ole vastusta Coloradolle!
Edmonton Oilers kohtaa ensi yönä Colorado Avalanchen kolmannen kerran läntisen konferenssin finaalissa. Colorado on vienyt kaksi ensimmäistä ottelua nimiinsä. Tälläkin kertaa Avs on ylivoimainen ennakkosuosikki, vaikak peli siirtyykin Edmontonin kotiluolaan.
Sarjan kaksi aiempaa ottelua on ollut Coloradon selvää dominointia. Ensimmäisessä ottelussa Edmonton onnistui pääsemään lähelle voittoa, kun Avalanche lopetti pelaamisen jälkimmäisellä puolikkaalla. Toinen ottelu päättyi Coloradon 4-0 voittoon. Avs vei laukaukset nimiinsä komeasti 40-24. Colorado voitti ottelussa myös taklaukset ja blokatut laukaukset. Melkoista dominointia!
Coloradon puolustuspeli on ollut sarjassa todella vakuuttavaa. Avalanchelta löytyy monia liukkaasti liikkuvia puolustajia, jotka pystyvät sijoittumisella ja hyvällä liikkeellä tekemään jopa Connor McDavidin vaarattomaksi. Samaan aikaan Edmontonin puolustuspeli ei toimi, eikä joukkueen maalivahtipelistä kannata edes puhua. Mike Smith näyttää siltä, että eläkepäivät kutsuvat kovaa vauhtia. Tällä hetkellä on mahdotonta löytää mitään osa-aluetta, jossa Oilers olisi edellä.
Pelivalintamme on, että Colorado voittaa ottelun -1,5 maalin tasoituksella. Veto siis osuu, jos Colorado voittaa esimerkiksi 3-1, 2-0 tai 4-0 lukemin. Viime ottelun jälkeen olemme todella luottavaisia, että marginaalit ja joukkueiden väliset erot ovat jälleen isot. Ei muuta kuin lappua vetämään!