Edmontonin ylivoima tekee tuhoisaa jälkeä!
Tulevana yönä tappioton Edmonton Oilers saa vieraaksi runsasmaalisen alkukauden pelanneen Philadelphia Flyersin. Ottelun maaliodottama nousee erittäin korkealle ja todennäköisesti myös runsasmaalinen ilta on jälleen luvassa. Edmonton on selvä suosikki otteluun, mutta pelivalinnan osalta lähdetään metsästämään hieman erilaista saalista.
Edmontonissa viime kauden pettymys pudotuspeleissä on näköjään unohdettu ja uusi kausi laitettu liikkeelle ryminällä. Viisi voittoa viidestä ottelusta ja tehtyjä maaleja mukavat 24 kappaletta. Tuttuun tyyliin hyökkäyksen supertähdet Connor McDavid ja Leon Draisaitl ovat ottaneet joukkueen reppuselkään, mutta tukea on myös tullut taustalta. Zach Hyman on iskenyt jo viisi maalia ja Jesse Puljujärvi sekä Ryan Nugent-Hopkins ovat keränneet mukavan kasan pisteitä. Puolustussuuntaan peli on myös toiminut, vaikka juurikin alakerrassa on Edmontonin suurimmat kysymysmerkit.
Philadelphia on aloittanut kauden niin ikään hyvin, kun neljästä ottelusta on kertynyt viisi pistettä. Ainoa ottelu ilman pisteitä tuli odotetusti vahvempaa Florida Panthersia vastaan. Maaliodottamien osalta alku on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin häikäisevä ja samalla tahdilla ennen pitkään tappioita alkaa varmasti kertymään ellei joukkue saa suoritustasoa ylöspäin. Hyviäkin asioita toki löytyy – maalilla Carter Hart on painajaiskauden jälkeen alkanut saamaan kiekkoa kiinni ja viimeistely on ollut hyvällä tasolla. Sen lisäksi Joel Farabee on saanut loistavan alun kaudelle viimeistellen tehot 3+3.
Erikoistilanteet on olleet molemmilla joukkueilla avainasemassa alkukauden otteluissa. Edmontonin supertähdet painaa ylivoimalla kiekkoa verkkoon aivan hävyttömällä tahdilla ja samalla myös alivoimapeli on ollut alkuun erittäin lupaavaa. Vierailla prosentit on luonnollisesti matalammalla, mutta kirjoitushetkellä kyseessä on sarjan kolmanneksi tehokkain ylivoima. Otanta on pieni, joten tilanne tasaantuu kauden edetessä.
Ottelussa on ainekset todelliseen ilotulitukseen, mutta perinteisen overin sijaan otetaan pieni kokeilu yli 1,5 ylivoimamaalin puolesta. Vaikka Hart alkaisi pääsemään toissakauden tasolle tolppien välissä, voi luvassa olla jälleen hikinen iltapuhde. Kirjoitushetkellä Nordicbet tarjoaa vedolle parhaan kertoimen, mutta ottelun lähestyessä kannattaa tarkistaa myös muut sivustot.