Kanuuna tarjoaa Uhmapelaajille eksklusiiviset 280 käteiskierrosta 20€ talletuksella. Meidän kauttamme saat siis 80 ylimääräistä käteiskierrosta pelattavaksi ensimmäisen talletuksen yhteydessä 🤘
Puolan tähtikärjet vireessä maajoukkuepaidassa?
Itävalta ja Puola ottavat mittaa toisistaan EM-karsintojen avauskierroksella 21.3. Molemmat joukkueet tullaan mitä ilmeisimmin näkemään vuoden 2020 kisoissa, sillä lohkossa ei juurikaan muita varteenotettavia ehdokkaita ole.
Puolalla kasvojenpesun paikka?
Itävallalta jäi kesän MM-kisat välistä. Puolaltakaan ei jäänyt liikaa jälkipolville kerrottavaa, vaikka odotukset olivat korkealla lohkojaon jälkeen. Kolumbia ja Puola olivat monien kirjoissa ennakkosuosikit etenemään pudotuspeleihin, mutta niin vain Japani punnersi tiensä jatkoon.
Edellisissä otteluissaan ei Puola ole onnistunut menestymään, mutta karsintapeleissä Puola on ollut hyvässä vireessä. 2016-2017 pelatuissa MM-karsinnoissa pelasi Puola erittäin pirteästi (kahdeksan voittoa, yksi tappio ja yksi tasapeli). Itävallan karsinnat meni vihkoon ja näin ollen kisapaikka sivu suun.
Lyö 50€ riskitön veto – voitoilla ei kierrätystä:
Puolalta löytyy hyökkäyksestä kolme huippukärkeä: Robert Lewandowski, Krzysztof Piatek ja Arkadiusz Milik. Samanaikaisesti heitä tuskin tullaan näkemään kentällä, mutta kukin pelatessaan on äärimmäinen päävaiva vastustajalle. Keskikentällä häärää Milikin seurakaveri Piotr Zielinski.
Itävallaltakin löytyy tähän tähtipelaajien keskusteluun West Hamin kärki Marko Arnautovic. Kentän vasemmassa laidassa painaa Bayernin David Alaba, jonka pallolliset taidot ovat tärkeitä Itävallalle. Hän pystyy keskityksillään ruokkimaan Arnautovicia, jonka kanssa saa Puolan puolustus olla tarkkana.
Meneekö ensimmäinen puoliaika kyttäillessä?
Kyseessä on karsintojen avauskierros, joten mitään syytä ei kummallakaan ole liiallisiin riskeihin. Ensimmäisellä puoliajalla tullaan todennäköisesti näkemään tylsää taktiikkajalkapalloa. Kumpikaan joukkue ei ole varsinaisesti pallonhallintajoukkue, sillä nopeat vastahyökkäykset ovat molempien tärkein ase. Puolustuspelaamisella tulee olemaan iso rooli molempien pelaamisessa. Näin ollen ensimmäinen puoliaika voi hyvinkin päättyä tasapeliin.
Kerroinasettelussa Itävalta on ennakkosuosikkina, mutta kotietua lukuunottamatta muuta järkevää syytä siihen ei ole. Puola on parempi joukkue, mutta pelistä on tulossa hyvin tiukka. Pelivalinnalla ”Tasapeli ei vetoa: Puola” ottelun päättyessä tasapeliin panos palautuu.
Loistotarjous Gutsilta:
Guts tarjoaa rajoitetun ajan 50€ riskittömän vedon uusille asiakkailleen. Jos voitat, saat voitot ilman mitään kierrätysvaatimuksia.
Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin bonuksena. Tässäkin tapauksessa kierrätys on silti hyvin maltillinen!