Entropiq uskomattoman kovassa iskussa
Kovassa nousussa oleva venäläisjoukkue Entropiq saa tänään aamupäivällä vastaansa ruotsalaisjoukkue Young Ninjasin. Ottelu alkaa klo: 14:00 ja se pelataan tietysti paras kolmesta -formaatilla. Entropiq on kertoimien valossa suuri ennakkosuosikki, mutta joukkueelle tarjottavan ottelutasoituksen kerroin kelpaa silti mainiosti NIP:n juniorijoukkuetta vastaan.
Young Ninjas on pelannut loistavasti viime aikoina. Joukkue on nostanut tasoaan alkuvuodesta hurjasti, joka on tietysti mahtavaa nähdä, kun kyseessä on erittäin nuori joukkue, jonka nuorin pelaaja on vasta 16-vuotias. Young Ninjas ei kuitenkaan ole lähelläkään sitä tasoa, mille Entropiq on onnistunut itsensä nostamaan.
Entropiq on entinen Winstriken joukkue, joka vaihtoi organisaatiota vastikää. Entropiq on Winstrikestä lähdettyään saanut hurjan tasonnoston, sillä tällä hetkellä joukkue on näyttänyt olevansa kykeneväinen voittamaan esimerkiksi maailman toiseksi parhaan joukkueen Na’Vin.
Entropiq on myös käytännössä tuhonnut lukemattomia alemman tason joukkueita, joihin tämän päivän vastustaja Young Ninjas myös kuuluu. Venäläisjoukkue lähteekin hakemaan ottelusta puhdasta 2-0 -voittoa, sillä joukkueen karttavalikoima sopii päivän otteluun loistavasti. Entropiq saa otteluun erittäin mieluiset kartat, sillä joukkueen vakipoisto sattuu olemaan Young Ninjasin paras kartta Inferno. Muissa kartoissa ruotsalaisjoukkueella ei ole mitään saumaa ennakkoasetelmien perusteella, jonka vuoksi venäläisjoukkueelle tarjottu ottelutasoituksen kerroin napataan lapulle.