Jääkö Dean Smithin miehistö pisteittä Liverpoolissa? Aston Villa ilman Jack Grealishia on hengetön ryhmä
Aston Villalle saattaa olla tiedossa melko kivikkoinen reissu Liverpooliin, kun se kohtaa edellisviikolla Arsenalin kukistaneen ja lähes parhaimmalla kokoonpanollaan pitkästä aikaa operoivan Evertonin. Vieraiden otteet eivät ole viime aikoina lainkaan vakuuttaneet ja piste-eroa seitsemänteenkin sijaan on jo kahdeksan paunaa.
Everton voitti edellisessä ottelussaan Arsenalin hivenen onnekkaastikin, kun Bernd Leno imuroi voittomaaliksi jääneen 0–1-osuman jalkojensa välistä sisään. Toisaalta voitto oli Evertonille todella tärkeä, sillä se taistelee yhä tiiviisti europelipaikoista ja sai Emiratesilta mukaansa täyden pistepotin lisäksi suurella kauhalla itseluottamusta. Abdoulaye Docoure sekä Jean-Philippe Gbamin ovat tätä nykyä isäntien ainoat poissaolijat.
Aston Villa on voittanut viidessä edellisessä ottelussaan ainoastaan kertaalleen ja viime viikolla joukkue pelasi 2–2-tasapelin Sam Allardycen luotsaamaa West Bromwichia vastaan. Dean Smithin joukkojen kausi on ollut kaksijakoinen, mutta on muistettava, että edellissesongin päätteeksi joukkue taisteli kynsin ja hampain sarjapaikkansa puolesta viimeisille metreille saakka.
@MrAncelotti with the latest on his squad ahead of #EVEAVL.
Birminghamilaisittain tarkasteltuna kuluva sesonki on ollutkin edelliskauteen varsin onnistunut, mutta kapasiteetti taistella isoimmista pisteistä kauden tärkeimmillä hetkillä on ollut heikko. Jack Grealish on luultavasti yhä sivussa ja nyt puuttuvat myös Morgan Sanson sekä Trezeguet. Erityisesti ykköstähti Grealishin loukkaantuminen tuli todella huonoon aikaan ja on laskenut vieraiden osakkeita merkittävästi.
Joukkueiden suunnat ovat erilaiset. Isäntä ponnistaa loukkaantumisten ja muiden vaikeuksien jälkeen allaan voitto Arsenalista, kun vieraiden suunta on alaspäin. Miehistö on liian kapea, jotta paitsi Grealishin myös Sansonin ja Trezeguetin jättämiä aukkoja pystyttäisiin hyökkäyssuuntaan paikkaamaan. Pelivalinnaksi nostetaan kotivoitto (1X2).
