Lupaava TeamOne saa vastaansa EG:n mädäntyneen viisikon
Tukholman major-turnaus on vuoden odotetuin turnaus, sillä CS-kansa on elänyt ilman majoreita jo peräti kaksi vuotta. Palkintopotissa on ennätysmäiset kaksi miljoonaa dollaria, ja paikalle haluaa varmasti jokainen huippujoukkue. Käynnissä on majoreiden viimeiset RMR-karsinnat, josta parhaat joukkueet selvittävät tiensä loka-marraskuun vaihteessa käynnistyvään turnaukseen. IEM Fall CIS on jo ohi, kun puolestaan EU-turnaus on edennyt jo pudotuspeleihin. Suunnataan katseet Pohjois-Amerikan puolelle, jossa turnauksen lohkot on käynnistymässä.
Surkeasti viime aikoina pelannut, ja henkilökohtaisia taukoja pitänyt Evil Geniusesin rosteri on jälleen kasassa. Joukkue kohtaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä brassijoukkue TeamOnen, joka on Mario ”malbsMd” Samayoan johdolla pärjännyt erinomaisesti jopa kansainvälisestikin. EG:n viime aikaisilla näytöillä sekä huhuilla kokoonpanon hajoamisen myötä, kuuluisi joukkueen olla altavastaaja kyseiseen otteluun. Täysin käsittämätöntä, että vahvalle ja tulivoimaiselle TeamOne:lle tarjotaan käytännössä täysin hajonnutta EG:tä vastaan jopa 2,50 -kertoimia.
EG tulee ottelussa poistamaan Dust 2:n, Overpasin sekä Ancientin, kun TeamOne puolestaan poistaa varmastikin Miragen, Nuken ja Vertigon. Tällöin pelattavaksi kartaksi jäisi Inferno, joka on tilastollisesti TeamOnen paras kartta. EG:n rikkonaisen rosterin karttavalikoiman laajuus ei yksinkertaisesti riitä näihin paras yhdestä -formaatilla pelattaviin otteluihin, jonka vuoksi joukkue on selvä altavastaaja.
All games to be streamed on
Who are you rooting for?