Nähdäänkö Kupittaalla F-liigakauden ensimmäinen nolla-nolla?
FBC Turun nousua salibandyn korkeimmalle sarjatasolle saatiin odottaa useampikin vuosi, vaikka pöytä oli nousua varten monesti kuin katettu. Beecee on varsin mielenkiintoinen nousija, sillä organisaationa se on F-liigaan hyvinkin kypsä. Ensimmäiseen liigakauteen turkulaiset lähtevät kuitenkin melko sekavista lähtökohdista.
Viime vuoden kärkipelureista Miikka Sokka, Teemu Aaltonen, Antti Vuorinen ja Ere Laitimo eivät jatkaneet joukkueen palveluksissa ja tulijapuolella naaraukset olivat pääasiassa viime kaudella F-liigasta pudonneen Steelersin nuoria taikureita. Isoveli TPS:sta värvätty Nikolas Laaksonen on pirteä duracell-jänis, mutta vastunkantajaksi tästäkään ei valitettavasti liigatasolla ole. Pääsarjassa aiemmin Palloseuran nutussa niin ikään käväissyt rightin-puolen maaliruisku Juuso Forsman on joukkueen selkä ykköstähti.
EräViikinkien Turku-tupla alkoi odotetunlaisesti, kun TPS nappasi täydet pisteet Energia Areenan torstai-illassa lukemin 3-9. Kotijoukkueen ykköstykki Tommi Rosendahl ei ollut pelikunnossa, mutta aisapari Joakim Lund (1+1) esiintyi avausottelussa varsin mallikkaasti. Fuusioseuran onneksi vastus kevenee perjantaina huomattavasti, mutta “pakkovoiton” kolkuttelu takaraivossa ei varmasti tee iltapuhteesta helppoa.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
FBC on nousijajoukkueeksi varsin kypsä ja sillä on selkeä pelitapa jota toteuttaa. Pallollisesti turkulaiset eivät välttämättä edes ole sarjan huonoimpia. ErVi on tyylipuhdas under-joukkue ja varsinkin suosikinasemassa operoidessa se ei vuosien saatossa ole ikinä lähtenyt maalintekokilpailuihin mukaan. Molempien joukkueiden hyökkäysarsenaali on erittäin köykäinen ja suhkot isojen pisteiden ollessa jaossa, ei maaliodotus Kupittaalla kovinkaan korkealle nouse. Luvassa on murheellinen under-lyijytys ja panokset ladataan täten ottelun alle 11,5 maalille.