la 28.08. klo 13:00

Honka - HIFK

star-iconstar-iconstar-iconhalf-star-iconstar-iconstar-icon

Täydentääkö Uhmapelaajat taas lompakkonsa FC Hongan avustuksella?

Hyvään vireeseen viime aikoina äitynyt FC Honka saa lauantaina paikalliskamppailussa vieraakseen HIFK:n lauantaina. Vierasjoukkue on pelannut elokuussa vasta yhden ottelun, eikä se päättynyt sen kannalta lainkaan ruusuisesti. Isäntien osalta elokuun positiivisin asia on ollut aiemmin kuluvalla kaudella kateissa olleen maalijyvän räjähtäminen täyteen kukkaan, joten HIFK:lle sopii povata hikistä päiväpuhdetta alakerrassa jo kello 13:00 alkavassa kamppailussa.

Honka on iskenyt elokuussa maaleja liukuhihnalta. Sillä on jo neljä Veikkausliigan ottelua pelattuna kuluvan kalenterikuukauden aikana ja näissä kamppailuissa maaleja on syntynyt peräti 11 kappaletta eli niitä on tullut keskimäärin lähes kolme ottelua kohden. Tilastollisesti osumat ovat olleet tuloillaan ja on sinänsä hienoa nähdä, että kliinisyys on vihdoin löydetty Espoossakin joukkueen ensin hukkailtua tolkuttomissa määrin huippuluokankin paikkoja. Suurin harmi näiltä osin oli tietysti eurohaaveiden kariutuminen.

Isäntä on tehnyt hyvää nousua Veikkausliigassa, vaikka sillä on useampia otteluita kirittäjiään enemmän pelattuna. Honka majailee tällä hetkellä kuudentena ja taustalta hiipii vain pisteen päässä juuri HIFK, jolla on peräti kolme tasoittavaa kamppailua Vesa Vasaran miehistöön nähden. Toisaalta Hongan vireen ja helsinkiläisten ailahtelun jatkuessa on varsin mahdollista, ettei vierailija kauden päätteeksi ole edellä.

Elokuussa ainoastaan yhden Veikkausliiga-ottelun pelannut HIFK kärsinee pienestä pelituntuman puutteesta, sillä se joutui ennen edellistä otteluaan lopulta noin kuukauden kestäneelle koronatauolle. Täysipainoinen harjoittelukaan ei tämän tauon aikana ole ollut mahdollista, mikä ikävä kyllä näkyi KuPSia vastaan viime viikonlopun 1–5-turpajaisissa Bolt Arenalla.

Lauantaille pelivalinnaksi poimitaan kotivoitto, jolle tarjoillaan todella makoisa kerroin. Tämä toki lienee laskusuunnassa, joten poistamista suositellaan hyvissä ajoin. Hongan kyytiin päästiin hyppäämään mukavasti myös viime viikonlopun ottelussa Maarianhaminan IFK:ta vastaan, joten jatketaan hyviä tuplailutalkoita espoolaisten kamppailuissa. Isäntien pelituntumaetu on jättimäinen, minkä lisäksi pelilliset edesottamukset viime aikoina ovat olleet rautaisia. HIFK:n kunto puolestaan on enemmän tai vähemmän kysymysmerkki sattuneista syistä.

Kokeile uutta tapaa asettaa veto suoraan sivuillamme!

Rekisteröitymistä ei tarvita ja saat parhaat kertoimet!

Sinun tarvitsee vain valita kohde alla ja syöttää haluamasi summa. Painamalla ASETA VETO pääset tallettamaan tarvittava summa suoraan pankkitunnuksillasi käyttämällä Pay N Playtä. Sinun ei tarvitse erikseen rekisteröityä. Nopeaa, yksinkertaista ja turvallista! Ja markkinoiden parhaimmilla kertoimilla!


. .

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta