Parisin aiempi menestys Floridaa vastaan näkyy liikaa kertoimissa!
Illan ensimmäisessä ottelussa Florida Mutineers saa vastaansa Paris Legionin. Kummankaan joukkueen kausi ei ole mennyt toivotulla tavalla, vaan tietty tasaisuus on puuttunut otteista. Floridan osalta odotukset oli korkeammalla ja se on myös ollut kaksikosta vahvempi, mutta potentiaaliin nähden vielä on paljon saavutettavissa. Paris on vienyt kaksi kauden kolmesta kohtaamisesta, mutta siitä huolimatta Florida lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina.
Floridan recordi tältä kaudelta on 7-10, joka ei sinäänsä ole erityisen huono esimerkiksi Parisin 4-11 recordiin verrattuna, mutta harvemmin se on saanut kaikkea irti koko nelikosta samanaikaisesti. Owakening ja Skyz esittävät vuorollaan huikeita otteita AR roolissa, mutta Havok ja Neptune hakevat yhä yhteistä säveltä SMG rooleissa. Havokin tulosta kokoonpanoon ei ole kauaa, joten vielä voi suoritukset laittaa osittain alkukankeuden piikkiin. Viimeisimmässä ottelussa kaatui Minnesota Rokkr vakuuttavasti lukemin 3-1, mutta Havokilla tapot näytti karua lukemaa -16, kun seuraavana oli Neptune lukemalla +6. Alkukaudesta control oli joukkueen selvästi vahvin pelimuoto, mutta viime aikoina hardpoint ja search and destroy on ottanut harppauksen eteenpäin.
Parisin osalta alku näytti lupaavalta, mutta sittemmin taso on ollut odotetun alhaalla eikä Tempin tuominen Firen tilalle ole tuottanut toivottua tulosta. Tällä hetkellä joukkue on neljän ottelun tappioputkessa ja sinä aikana se on voittanut ainoastaan kaksi karttaa. Ajoittaisia huippuhetkiä on tullut siellä ja täällä, mutta tasaisuus ja tärkeillä hetkillä kyky tehdä voittavia ratkaisuita on ollut kadoksissa. Esimerkiksi search and destroyssa Paris on ollut avaustappojen osalta erittäin hyvä, mutta siitä huolimatta se on tuloksellisesti huonoimpien joukossa.
Parisin aiempi menestys Floridaa vastaan näkyy varmasti hieman kertoimissa, mutta Florida on kuitenkin Uhmapelaajien papereissa kaksikosta selvästi vahvempi ja siten myös -1,5 tasoitus kelpaa lapulle keskisuurella panostuksella. Molemmilla joukkueilla uuden nelikon kanssa on vielä hieman hakemista, mutta Floridan perustaso on selvästi Parisia vahvempi.