ForZe varmoin ottein omaan karttavalintaansa
Pinnacle Cupin torstain toisessa puolivälierässä venäläisjoukkue forZe saa vastaansa bulgarialaisjoukkue SKADE:n. Ottelu alkaa klo: 14:00 ja se pelataan tietysti paras kolmesta -formaatilla. SKADE on pienoinen altavastaaja otteluun, sillä forZe on ollut erittäin kovassa vireessä viime aikoina. Joukkue on vihdoin saanut pelinsä kulkemaan uuden kokoonpanonsa kanssa, joka näkyy tuloksissa. ForZe on kuuden ottelun voittoputkessa, jonka aikana joukkue on hävinnyt vain yhden kartan.
ForZe on erittäin vahva joukkue, jonka kanssa SKADE saa painia toden teolla, mikäli joukkue halajaa välieriin. ForZe on nimittäin viimeisen kuukauden sisällä repinyt itselleen melko kovia päänahkoja, kuten esimerkiksi Entropiqin, Sinnersin ja BIG:n. Joukkue pääsi myös pelaamaan kahta maailman parasta joukkuetta, Na’Via ja Gambitia vastaan, joita molempia vastaan forZe pystyi pelaamaan hyvin kilpailullisesti.
Vaikka SKADE on viime aikoina loistanutkin, on forZe silti selvä ennakkosuosikki otteluun. Joukkueen suoran voiton kerroin ei kovinkaan paljoa valueta tarjoa, jonka vuoksi katseet kiinnitetään joukkueen omaan karttavalintaan.
ForZe tulee hyvin todennäköisesti valitsemaan omaksi kartakseen Miragen tai Ancientin, joissa molemmissa joukkue on ennakkoasetelmien mukaan selvästi tasokkaampi joukkue. Miragessa forZe on voittanut peräti 84% pelaamistaan otteluista viimeisen kolmen kuukauden aikana, vaikka joukkue on pelannut kyseistä karttaa peräti 37 kertaa. Ottelun karttavalinnat löydät muutamaa minuttia ennen ottelun alkua joko ottelun striimistä tai HLTV:n ottelusivulta.