FURIA saa todellisen haastajan, kun vastaan asettuu kovavireinen Sprout!
ESL Challenger Valencia -turnauksen päivän toisessa betsattavassa ottelussa päästään todistamaan brassijoukkue FURIA:n ja eurojoukkue Sproutin välistä paras yhdestä -formaatilla pelattavaa ottelua. FURIA on kertoimien valossa suuri ennakkosuosikki ollen selvästi kovatasoisempi joukkue. Ottelussa on kuitenkin ilmaa Sproutin kertoimissa, sillä joukkue on ollut hyvässä vireessä.
FURIA on ollut suurissa vaikeuksissa viime aikoina. Joukkue hävisi peräti kahteen eri otteeseen selvästi heikommalle brassijoukkue 9z:lle. Joukkue on myös ollut vaikeuksissa huippujoukkueita vastaan, kun pelkästään G2 on ollut joukkueelle ns. ”päihitettävä vastus”. FURIA:n pelissä on tällä hetkellä jotain, mikä ei selvästikään toimi tietysti yleisesti heikon karttavalikoiman lisäksi.
Kun päivän ottelu pelataan paras yhdestä -formaatilla, tarjoilee se Sproutille mahtavan mahdollisuuden napata turnauksen ensimmäinen voitto. FURIA:lla on kolme heikkoa karttaa, mistä joukkueen on yksinkertaisesti päästävä eroon. FURIA poistaakin Dust 2:n, Infernon ja varmastikin uuden Ancientin, jonka meta muuttui radikaalisti viimeisimmän päivityksen myötä.
Sprout poistaa puolestaan varmastikin Miragen. Tällöin joukkueella on vielä kaksi karttapoistoa jäljellä, ja monta mahdollisuutta, mihin viedä ottelu. Tullaankin betsin pääpointtiin. Karttavalikoiman ansiosta Sprout voi suunnitella ottelun lähes täysin, ja valmistautua FURIA:n joukkueeseen siinä kartassa, mihin Sprout aikoo pelin viedä. FURIA:lla on omat vakipoistonsa, mitkä joukkue joutuu poistamaan, ja kun Sprout on selvästi tuntemattomampi joukkue, ei FURIA voi ottelussa oikein muuta, kun lähteä pelaamaan omaa peliään.
@mibr vs. @rare_atom
@hummergg_ vs. @MRidersEN
@zerozeronation vs. Outsiders
@FURIA vs. @sproutGG
Join us live