Hermes vauhdittaa TUTOn alamäkeä!
Hermes isännöi tänään TUTOa, joka on valahtanut koko sarjan viimeiseksi tappioputkensa vuoksi. Kummankaan joukkueen alkukausi ei ole ollut helppo, mutta Hermes on osoittanut viime ajat elonmerkkejä. TUTO sen sijaan on sellaisessa umpisolmussa, että Turussa mietitään varmaankin jopa valmentajanvaihtoa.
Hermes pelasi viikonloppuna vieraspelin vahvaa Kiekko-Espoota vastaan, ja pysyi espoolaisten kyydissä hyvin. Ottelu oli tasainen, kunnes kolmannessa erässä K-Espoo pystyi pienen onnenkin kautta menemään johtoon. Hermeksen puolustus oli ottelussa vahva, mutta ylöspäin joukkue ei ollut parhaimmillaan. Sami Anttila halusi purkaa sopimuksensa, eikä pelaa enää Kokkolassa.
TUTOn viisikkopeli on melkoista pyristelyä, eikä valmennus tunnu saavan joukkueesta mitään irti. Tappio-ottelussa RoKia vastaan joukkueella oli paikkansa, mutta kokonaisuudessaan tekeminen oli hyvin nahkeaa. Laadullisesti joukkue ei ole aivan niin huono kuin sarjataulukko kertoo, mutta jonkun piristysruiskeen sarjajumbo tarvitsisi.
Vedoissa laitetaan pikkupanos kotivoitolle – Hermes on näyttänyt joukkueista kiistatta paremmalta, ja saa vihjeen. TUTOn kaudesta tulee vielä pitkä, ellei jotain ratkaisua nykymenoon keksitä.