Veikkausliiga la 09.04. klo 18:00

HIFK - Maarianhaminan IFK

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

HIFK vakuutti kirvelevästä tappiosta huolimatta kauden avauksessa – irtoaako kotona jo pisteitä?

Maarianhaminan IFK aloitti kautensa kotonaan maalittomalla tasapelillä FC Lahtea vastaan. Kotijoukkue HIFK puolestaan oli yllättävänkin pirteällä jalalla liikenteessä SJK:n vieraana, mutta joutui lopulta tyytymään tappioon. Paljon on mennyt helsinkiläistenkin riveissä uusiksi sitten viime kauden – valmennusta myöten. Kiinnostavia hankintoja on kuitenkin joukkue tehnyt ja se pystyy varmasti haastamaan kovimmatkin joukkueet tällä kaudella. Tuleva vierailija ei niihin lukeudu ja tässä ottelussa isäntä voisi olla suurempikin ennakkosuosikki kertoimissa, mutta otetaan vastaan.

HIFK lähtenee tulevassa ottelussa liikenteeseen pitkälti siitä, mihin ryhmä Seinäjoella jäi. Pedro Henriquen miehistöllä oli viime viikolla johtoasema aina loppuhetkeille saakka, mutta lopulta SJK onnistui iskemään peräti kahdesti aivan kamppailun loppuhetkillä. Vierailla puolestaan on ainakin yksi muutos Lahti-ottelusta, sillä ulosajon saanut Eero Tamminen on pelikiellossa.

HIFK Fotboll

@HIFKedustus
Keaton jatkaa HIFK:ssa!

💻 Lue sopimustiedote nettisivuilta: hifkfotboll.fi/2022/04/hifk-j…

#HIFKfotboll #Veikkausliiga #Engångalltid

Vierailijaa vaivasi kauden avauksessa tehottomuus, eikä maalintekovaikeuksien jatkuminen kurinalaista isäntää vastaan olisi yllätys Helsingissäkään. HIFK:n puolustus pelasi todella jämäkästi SJK-ottelussa loppuhetkien takaiskuista huolimatta, eikä tällä kertaa vastassa ole missään tapauksessa niin reilusti laatua kuin viimeksi. Alakerran viimeisenä lukkona häärii Portugalin maajoukkueessa ja Sevillassakin aiemmin urallaan torjunut konkarivahti Beto.

Kauden avaus Bolt Arenalla sytyttää varmasti kotijoukkuetta entisestään. Uudet tuulet puhaltavat Helsingissä ja ainakin avausottelun esitys oli ryhmältä tappiosta huolimatta raikas. On kiinnostavaa nähdä, mihin joukkue kotiavauksessaan pystyy. Isäntä on näistä ryhmistä laadukkaampi ja tärkeät avauspisteet ovat tarjottimella – kotikerroin on yllättävänkin korkea, joten siihen kelpaa tarttua. HIFK:n voittoa (1×2) lähtee siis kupongille.