Liiga to 17.03. klo 18:30

HIFK - Ilves

HIFK:n ja Ilveksen matsissa tiukkaa pudotuspelihenkeä

Liigan torstain ottelukierroksella nähdään huippujännittävä matsi HIFK:n ja Ilveksen välillä. Ilves on tällä hetkellä sarjassa kolmantena, kun taas HIFK löytyy viidenneltä sijalta. Kautta on enää muutama matsi jäljellä, joten keskinäinen ottelu on loppusijoitusten kannalta erittäin merkittävä. Ilves voi vielä nousta runkosarjan voittoon, kun taas HIFK:lla on hyvät mahdollisuudet nousta jopa kolmen kärkeen. Uskomme, että ottelu on todella tarkkaa pelaamista. Pelivalintamme onkin, että ottelussa syntyy alle 4,5 maalia. Veto osuu, jos ottelu päättyy esimerkiksi 3-1, 4-0 tai 2-0 lukemiin.

HIFK:lla on todella kova hyökkäysmateriaali, mutta se ei ole kentällä juuri näkynyt. Joukkueen pelitapa on ennen kaikkea puolustava, joten loppulukemat harvemmin repeävät suurilukuisiksi. Viime aikoina HIFK on pelannut kolme ottelua muita pudotuspelijoukkueita vastaan. Kärppiä vastaan HIFK teki nolla maalia, HPK:ta vastaan kaksi maalia ja KooKoota vastaan niin ikään kaksi maalia. Samanlaista esitystä helsinkiläisiltä voi odottaa myös tänään.

💣 KANUUNA.COM HERKUTTAA UHMAPELAAJIA 💣

Uhmapelaajat saavat nyt päätäräjäyttävät 200 käteiskierrosta Kanuuna -kassulle. Peleinä mm. Money Train 2 & Jamming Jars 2.

Käteiskierrokset tarkoittavat, ettei mitään kierrätystä tarvita. Iske voittokuviot ruutuun ja nosta voitot pankkitilillesi saman tien! BUMBUMBUM!

PELAA 200 KÄTEISKIEKKAASI TÄSTÄ

Ilves lähtee otteluun raskaalla jalalla. Joukkue pelasi eilen raskaan ottelun Pelicansia vastaan, joka päättyi 0-3 tappioon. Tupsukorvien hyökkäyspelaaminen oli hampaatonta, ja Pelicans pystyi varsin helposti pitämään Ilveksen poissa parhailta maalintekopaikoilta. HIFK:n puolustaminen yksilö- sekä joukkuetasolla on huomattavasti Pelicansia laadukkaampaa. Ilves-hyökkäys joutuu siis tänään todella pahan paikan eteen.

HIFK on viime aikoina keskittynyt puolustamaan. Joukkue on onnistunut mättämään enemmän maaleja vain kellarikerroksen joukkueita vastaan, eikä Ilves missään nimessä lukeudu tähän kastiin. Ottelussa on hurjat panokset loppusijoitusten kannalta, joten odotamme matsilta muutenkin tiukkaa pudotuspelimäistä tunnelmaa. Vetomme iskemme LuckyCasinon kautta ja hyödynnämme riskittömän 25 euron vedon kampanjan. Jos veto osuu, yli kolminkertaistamme rahamme. Jos veto ei osu, saamme rahamme takaisin. Voit lukea lisää kampanjasta alta.

Veto sisään ilman riskiä tappiosta

LuckyCasino tarjoaa maireaa 3,40 -kerrointa alle 4,5 maalin kokonaismäärälle ja tämä maistuu loistavasti!

Entistä paremman tästä namipalasta tekee LuckyCasinon erikoistarjous Uhmapelaajille. Jos veto menee väärin saat rahasi takaisin! Kyllä. Ilman kierrätystä tai muuta pikkupränttiä.

Siirry LuckyCasinolle, talleta 25€ ja pelaa koko hivakka alle 4,5 maalimäärälle HIFK – Ilves -matsiin kertoimella 3,40. Jos veto ei osu, se hyvitetään käteisenä pelitilillesi ja voit nostaa sen heti kun haluat.

10 euroa pelirahaa