Hakkaako HIFK päätään seinään myös turkulaisia vastaan? Pelituntuma on kaukana parhaasta mahdollisesta
HIFK:n ja TPS:n matsi on melkoisen kinkkinen betsattava voittajan osalta. Kumpikaan joukkue ei erityisemmin säväyttänyt viime viikolla. TPS:n nenän alta täysi pistepotti vietiin peräti kolme kertaa neljässä ottelussa, kun koronakurimuksensa selättänyt ja pitkältä pelitauolta palannut isäntä puolestaan oli todella nuhainen myös kaukalon puolella sinne pitkästä aikaa päästyään.
Ville Peltosen HIFK jäi yllättäen nollille viikonlopun kotiottelussaan Pelicansia vastaan. 50 laukausta maalia kohti eivät olleet tarpeeksi laadukkaita yllättääkseen huippuotteita lahtelaisten 0–1-voitossa Nordenskiöldinkadulla esittänyttä Jasper Patrikaista. Nähtäväksi jää, helpottuuko maalinteko turkulaisia vastaan, mutta luulisi hiljalleen uppoavankin näillä paikkamäärillä.
On huomionarvoista, että isäntien pelituntuma ei voi olla viimeaikaisilla pelimäärillä kovinkaan hyvä. Olkoonkin, että ryhmä pelasi vastikään eli lauantaina Pelicansia vastaan, ovat sen kolme edellistä kamppailua olleet 15. ja 26. tammikuuta sekä 5. helmikuuta. Kovinkaan erityistä rutiinia tai tuntumaa ei tällaisella pelitahdilla ole voinut päästä kehittymään ja osaltaan se näkyi myös lahtelaisia vastaan. Loppuvuoden ja tammikuun alun vahva vire vaikuttaisi olevan tipotiessään.
TPS on saanut hiljattain esimerkiksi Topias Haapasen takaisin sairastuvalta ja väkkärämäinen hyökkääjä on heti ollut yksi turkulaisten valopilkuista. Joukkue nappasi lauantaina mieltäylentävästi lisäpisteen voittolaukauksilla KalPalta loppunumeroin 4–3. TPS hävisi viime viikolla kolmesti, mutta toisin kuin isäntä, se sentään pääsi peleille.HIFK:n tavoin Jussi Ahokkaan miehistö on tavoin parhaalla -tai lähes ykköskokoonpanollaan.
Tappioista huolimatta turkulaisten pelituntumaetua ei voi ylikorostaa. Entisestään pelihaluja lisää vieraiden kerroin, joka vielä pelipäivänäkin huitelee hämmästyttävissä lukemissa. Ota TPS:n lopullinen voitto lapulle Betivellä tästä ja saat 100% tervetulotarjouksen 100 euroon asti! Vain nelinkertainen kierrätys ja minimitalletus kakskybää. Nyt turkulaisia erikoisen hyvällä kertsillä lapulle!
- Ilmaiskiekkoja kassuille – depoilla ja ilman | Päivitetty 02/2022
- Paljon sporttibonuksia ilman kierrätystä | Päivitetty 02/2022