HJK:n loukkaantumistuvalta kuuluu positiivisia uutisia vaikean kamppailun alla
FC Lahti hävisi edellisessä ottelussaan KuPSille viime tiistaina. Joukkueen alakerta ei ole vakuuttanut ja HJK:lla saattaa hyvinkin olla maanantaina karkkipäivä. Isäntien pelaajarintamaltakin on kuulunut positiivisia signaaleja, kun kolme pelaajaa on palannut harjoitusvahvuuteen sitten edellisottelun. Lahti on potentiaalinen, toisinaan myös energinen ja se on aiemmin ollut HJK:lle todella pirullinen vastustaja.
HJK:n harjoituksiin ovat viime tiistaisen Ilvestä vastaan tulleen 0–3-voiton jälkeen palanneet Jair, Kevin Kouassivi-Benissan sekä Janne Saksela. HJK:n päävalmentaja Toni Koskela on kuitenkin todennut, että pelaajia otetaan takaisin kokoonpanoon maltilla ja riskit vähennetään minimiin.
FC Lahti ei ole ollut helppo vastustaja HJK:lle. Suomen Cupissa joukkueet pelasivat helmikuussa Mukkulan hallissa 1–1-tasapelin ja kauden alla pelattu harjoituskamppailu päättyi Lahden 1–2-voittoon. HJK onnistui viime viikolla ulosmittaamaan tarvittavan, vaikka alla oli kova pettymys Suomen Cupin finaalissa. Vaikka Koskelan ryhmä on mukavasti Veikkausliigan kärkikahinoissa kolmen pelatun ottelun jälkeen, on selviö, ettei HJK:n kausi ole täysin halutulla tavalla käynnistynyt.
Sairastuvalta pelaajien mahdollinen mukaantulo piristää varmasti isäntää, joka on itseoikeutetusti suuri ennakkosuosikki otteluun lähdettäessä. Erityisesti brasilialaiskeskikenttä Jairin hyppääminen kehiin olisi kiinnostavaa nähdä. Nostetaan pelivalinnaksi, että molemmat joukkueet onnistuvat maalinteossa. FC Lahden hyökkäyksessä on tarpeeksi potentiaalia yllättää HJK:n puolustus, mutta toisaalta HJK saattaa latoa jopa neljä tai viisi maalia heikohkon vierasalakerran taakse.