Kumpi nostaa pyttyä? Meillä on siitä mielipide!
Suomen Cupin finaalissa on ihan erityistä panosta tänä syksynä. On nimittäin mahdollista, että jompikumpi tai hurjimassa tapauksessa vaikka molemmat finaalijoukkueet jäävät ulos europaikoilta eli kolmen parhaan joukosta Veikkausliigassa. FC Inter ja Ilves ovat useita pisteitä edellä, ja hyvävireinen SJK vaanii perässä. Syksy on vielä pitkä. Toki cup-voitto on arvossaan myös ilman sen mukanaan tuomaa Konferenssiliigan karsintapaikkaa. Rahaakin voitto toisi 50 000 euroa.
HJK oli vaikeuksissa SJK:ta vastaan, vaikka lopussa johti ottelua lähes loppuvihellykseen asti. Ilman seinäjokisten paria lahjaa kaikki pisteet olisivat jääneet vastustajalle. HJK voitti otteluita heikompia joukkueita vastaan, mutta Suomen parhaiden ollessa vastassa asiat muuttuvat vaikeiksi. Klubi ei yksinkertaisesti toimita tällä kaudella niin kuin Suomen suurimman ja resursseiltaan ylivoimaisen seuran pitäisi. Miika Nuutinen jatkaa valmentajana, jolla ei ole yleistä luottoa.
KuPS tuli Ilvestä vastaan kentälle housut kuvainnollisesti nilkoissa, sillä manselaiset myllyttivät alle puolessa tunnissa neljä maalia Johannes Kreidlin selän taakse. Itävaltalainen oli vain varjo entisestään, eikä puolustustakaan sovi silittää myötäkarvaan. Kun vielä Petteri Pennanen hölmöili itsensä kahdella keltaisella pihalle, oli katastrofi valmis. Savolaisilla alkaa pian eurohumppa, joten sitä ennen olisi onnistuttava kairaamaan cup-pytty Kuopioon.
Hallitseva cup-mestari KuPS on asetettu kertoimissa altavastaajaksi, mutta tästä on oltava erimieltä – vaikka Ilves-kamppailun alku vielä takaraivossa onkin. Klubiin ei osaa luottaa edelleenkään, vaikka se on alkukauden katastrofistaan toipunut kiitettävästi. Siis KuPSia kuitille ja Cup seurantaan.
Tuplaa pelikassa ja grindaa bonari kotiin!
NUBET tarjoaa Uhmapelaajille 100% bonuksen heti kärkeen. Ei pieniä pränttejä tai muuta säätämistä 🔥
Toimi näin:
1. Siirry NUBETille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili, ja talleta 20-100€ – saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto KuPS haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 10x ja minimikerroin 1,60 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.