Upean europelin jälkeen kotimaan keittoa!
HJK aloitti europelinsä upeasti, kun torstaina Töölössä kaatui pohjois-irlantilainen Coleraine murskaluvuin 5-0. Pitkään ei voittoa päästä juhlimaan, kun sunnuntaina kylään saapuu TPS. Veikkausliigaan nousseet turkulaiset näyttävät tulleen jäädäkseen, mikäli loppukausi sujuu edes jotenkuten. Klubi pelaa tärkeistä pisteistä, sillä sarjan kärjessä viilettävä KuPS on karannut kahdeksan pisteen päähän. Mestariksi palaaminen ei siis ole helppoa.
Klubi pelasi torstain Konferenssiliigan pelinsä iloisella ja rohkealla otteella. Totuuden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että vieraat antoivat siihen kaikki mahdollisuudet. Joukkueeseen tuli viikolla lainasopimuksella toppari Amara Nallo, jonka tausta Liverpoolin U21-joukkueessa on omiaan nostamaan mielenkiintoa. Klubin loppukauteen on siis viime päivien tapahtumien valossa suhtauduttava ainakin jossain määrin positiivisesti.
TPS hävisi maanantaina kotonaan Ilvekselle 1-3 melko heikon esityksen jälkeen. Kannattajat ovat odottaneet aktiviteetteja siirtomarkkinoilla, mutta siellä on juuri nyt turkulaisten osalta tuskastuttavan hiljaista. Tätä edeltänyt 3-0 voitto AC Oulusta oli puolestaan todella mallikasta tekemistä. Sunnuntaina TPS:lle antaa toivoa Klubin eurorumba ja potentiaaliset lepuutukset. Tosin HJK tarvitsee pisteitä Veikkausliigassa kipeästi.
Europeleissä seuraavalle kierrokselle jatkoonpääsy näyttää tällä hetkellä varmalta. Joonas Rantasen on silti jaettava järkevästi joukkueensa kuormaa, mikä ehkä aiheuttaa tälle ottelulle hieman vähemmän vauhtia ja vähemmän tähtipelaajien minuutteja. Otetaan pikkunapsu underia, sillä kaikki tuntuvat jostain syystä olevan runsasmaalisuudesta turhankin innoissaan. Ei se TPS viime otteluiden kaltainen overikone ole.
Tuplaa pelikassa ja nauti loistavista kertoimista!
Winnerz tarjoaa loistavia kertoimia ja Uhmapelaajille pelikassan tuplauksen heti kärkeen!
Toimi näin:
1. Siirry Winnerzille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili, ja talleta 20-100€ – saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto Alle 2,5 maalia haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 6x ja minimikerroin 1,60 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.
Kertoimet ottelulleHJK - TPS26.07.2026