Hopman Cup ATP: Matthew Ebden – David Ferrer | Espanjalainen löytämässä peliään?
Hopman Cupin keskiviikon iltapäiväottelussa on vuorossa Australiaa edustavan Matthew Ebdenin (ATP 46.) sekä espanjalaisen David Ferrerin (ATP 125.) kohtaaminen.
Ebden on pelannut viimeiseen kahteen kuukauteen ainoastaan yhden ottelun. Alle viikko sitten australialainen nimittäin kohtasi ranskalaisen Lucas Pouillen. Ottelu päättyi Ebdenin hyväksi erin 2-1. Viime kausi päättyi Ebdenin osalta ikävästi loukkaantumiseen, mutta ottelu Pouillea vastaan osoitti että aussi on jälleen täydessä kunnossa.
Australialainen on todella monipuolinen pelaaja. Hän on loistava syöttäjä, mutta tunnetaan myös terävistä krossilyönneistään. Ebdenin vahvuuksiin lukeutuu myös liikkuminen, mitä hän tuo esille etenkin verkkopelaamisessaan.
Lyö 20€ riskitön veto nuorten MM-kisoihin!
Ferrer muistutti viime viikolla pelaamassaan ottelussa Alexander Zvereviä vastaan olevansa edelleen potentiaalineen haastaja myös maailman kärkinimille. Ferrer hävisi yllättävän tiukaksi muodostuneen ottelun vasta kolmannen erän katkaisupelissä.
Ferrerin pelin suurin puute on terävän ykkössyötön puuttuminen, mutta espanjalainen on kunnostautunut palloralleissa senkin edestä. Hän on erinomainen lukemaan peliä sekä sijoittamaan lyöntinsä vastustajan kannalta mahdollisimman pahoihin paikkoihin kenttää. Ferrerin rysty- ja kämmenlyönnit ovat todella hyvässä tasapainossa toistensa kanssa, eikä vastustaja saa hyötyä painottamalla lyöntejä enemmän toiselle puolelle Ferrerin kenttäpuoliskoa.
Ottelun ennakkoasetelmat ovat erittäin mielenkiintoiset, ottaen huomioon että vastakkain ovat hyvä syöttäjä ja erinomainen palautuspelaaja. Ebdenin huomattavasti parempi syöttö on epäilemättä yksi ottelun ratkaisevista elementeistä kun pelataan kovalla alustalla. Ebdenillä on myöskin vankka kotiyleisön tuki takanaan – ottelu pelataan nimittäin Perthissä. Ebdenin voiton lisäksi pelioveria on pakko ottaa hienoisesti lapulle hieman turhan matalan linjan takia.