Liiga to 22.09. klo 18:30

HPK - JYP

HPK kävi ryöstöretkellä Tampereella Рlöytääkö JYP ratkaisun tehottomuuteen?

Torstaina pelataan yksi matsi Liigaa, kun JYP matkaa HPK:n vieraaksi. Molemmat joukkueet pelasi myös keskiviikkona, mikä antaa hieman lisää mielenkiintoa varsinkin maalivahtien peluutukseen. HPK todennäköisesti vaihtaa maaliin Sami Rajaniemen, joka sai viime viikolla jo kaksi starttia. JYPillä puolestaan Eetu Laurikainen on selvä ykkösvahti ja hän on avannut jokaisessa ottelussa. Seuraava matsi on lauantaina ja Topias Leinonen pääsi pelaamaan kolmannen erän TPS:ää vastaan, joten samoilla vauhdeilla voisi olla tarjolla myös nuoren kassarin kauden ensimmäinen startti.

HPK sai Tapparan vieraana kovasti kaivatun vahvan startin, kun avauser√§ss√§ ensin Matti J√§rvinen vei Kerhon johtoon ja hieman my√∂hemmin Steve Moses k√§ytti kirvesrintojen harhasy√∂t√∂n hy√∂dyksi. Tauolta palattuaan Tappara aloitti vahvasti ja nousi toisessa er√§ss√§ jo tasoihin. Kolmannessa er√§ss√§ HPK:n alivoima joutui taipumaan toistamiseen, mutta ei mennyt kauaa, kun Eetu Liukas toi vieraat taas tasoihin. Liukas nousi HPK:n sankariksi viimeistelem√§ll√§ my√∂s voittomaalin jatkoajalla. Kyseess√§ oli jo kolmas per√§kk√§inen voitto ‚Äď kaikki on irronnut maalin erolla.

100 ILMAISKIEKKAA VAIN 1X-KIERR√ĄTYKSELL√Ą

Vain Uhmapelaajille! Iske depo sisään ja saat heti 100 ilmaiskiekkaa Joker.io Bonanza -peliin!

Vain 1X-kierrätys! Vain Uhmapelaajille!

PELAA KIEKAT T√ĄST√Ą

JYP koki kauden alla paljon muutoksia ja odotetusti uusien pelaajien sopeutuminen ottaa aikansa. Neljään otteluun mukaan mahtuu kolme tappiota ja vain yksi voitto. Lukko kaatui hienon esityksen jälkeen 5-2, mutta muuten maalinteon kanssa on ollut yllättävänkin paljon ongelmia. Paperilla tulivoimaa löytyy aivan riittävästi haastamaan jopa kärkipään joukkueita, mutta siitä huolimatta kolmen tappion aikana JYP on viimeistellyt vain kaksi maalia.

Vaikka joukkueilla on alla t√§ysin p√§invastaiset esitykset, on kerroinasetelma aavistuksen verran liian rajusti kotijoukkueen suuntaan ‚Äď siisp√§ JYPin lopullinen voitto ly√∂d√§√§n kupongille! HPK on joutunut kamppailemaan loukkaantumisten kanssa, mutta positiivista on, ett√§ Aleksi Mustonen oli j√§lleen pelikunnossa j√§tetty√§√§n ottelun kesken viikonloppuna. JYPin osalta tuloksellisesti heikko alku ei muutosten j√§lkeen ole varsinainen yll√§tys, joten aivan viel√§ ei l√§hdet√§ vieraita t√§ysin torppaamaan. Ennen matsia kannattaa viel√§ tsekata kokoonpanot ‚Äď mik√§li JYP ei maalivahtia vaihda, voi panosta ottaa napsun verran lis√§√§.

Pelaa JYPiä ilman riskiä tappiosta!

LuckyCasino tarjoaa Uhmapelaajille hulppean edun, jolla p√§√§st√§√§n betsaamaan t√§ysin riskitt√∂m√§sti ja kokonaan ilman kierr√§tyksi√§. Kun panostat 25‚ā¨ Uhmapelaajien kohteeseen, voit nostaa panoksesi takaisin pankkitilillesi, jos betsi ei osu. Sinun ei tarvitse riskeerata sentti√§k√§√§n, koska tappion mahdollisuutta ei ole olemassa.

Näin teet lätkäbetsillä riskittömän tilin:

  • Siirry LuckyCasinolle ja talleta 25‚ā¨.
  • Pelaa talletuksellasi JYP ML kertoimella 2,33.
  • Jos ottelu p√§√§ttyy vierasvoittoon, voit nostaa 58,25‚ā¨ voiton heti. Jos veto ei kuitenkaan osu, panos (25‚ā¨) palautuu vetotilillesi vuorokauden kuluessa ja voit nostaa sen takaisin pankkitilillesi heti.
10 euroa pelirahaa