Riittääkö kotietu HPK:lle vai onko Lukolla edessä kuuden pisteen viikonloppu?
Liigassa käydään lauantaina viisi ottelua ja Hämeenlinnassa HPK saa vieraakseen Lukon. HPK on joukkueena heikompi, mutta kotiedun lisäksi isännät pääsee otteluun paremmin levänneenä, sillä Lukko pelasi perjantaina. Pystyykö HPK hyödyntämään tilanteen, vai onko luvassa viikon toinen tappio?
*Tsekkaa tipsi loppuun ja nappaa talletusbonus!
HPK löytyy sarjan alemmasta keskikastista kerättyään 24 ottelusta 34 pistettä. Hiljattain neljän ottelun tappioputki vaihtui neljän ottelun pisteputkeen ja otteluista kolme kääntyi lopulta HPK:n voitoksi. Mitään aivan huippujoukkueita HPK ei kaatanut, mutta onnistumiset tuli kieltämättä tarpeeseen. Tämän viikon aikaisemmassa ottelussa HPK koki avausmaalista huolimatta tappion KalPan vieraana – ainoasta osumasta vastasi Cameron Wright.
kiekko KalPan rysään!
#HPK #Liiga
Lukolla puolestaan on ollut viime aikoina vaikeampaa, mutta perjantaina kolmen ottelun tappiojakso tuli kotona päätökseen. Keskiviikkona nähty häpeällinen kotitappio HIFK:ta vastaan ei lannistanut joukkuetta liikaa ja Jukureita vastaan tullut 1-0 voitto oli täysin ansaittu. Voittomaali saatiin kolmannessa erässä Henri Ikosen toimesta. Lukon maalilla Antti Raanta hoiti tonttinsa myös loistavasti, vaikka toki hommia riitti vain 13 laukauksen edestä. Peräkkäisistä pelipäivistä johtuen torjuntavastuu kääntyy todennäköisesti nuorelle Daniel Saloselle, joka kertaalleen nollasi HPK:n alkukaudesta, mutta on kieltämättä selvä heikennyt Raantaan verrattuna.
Pelivalintaa lähdetään tällä kerralla hakemaan HPK:n lopullisen voiton(ML) puolesta. Lukko ei aivan parhaassa iskussa ole ollut ja lepoedusta on annettava plussaa kotijoukkueen suuntaan. Ennen kokoonpanoja panos pidetään vielä maltillisena, mutta Raannan huilivuoro olisi hyvä uutinen HPK:n näkökulmasta.
Pelikassa tuplana reilulla kierrätyksellä!
EPICBET tuo Uhmapelaajille talletuksen tuplana reiluilla kierrätysehdoilla. Kerrointarjonta on yksi parhaita, joten tätä uutuutta kannattaa lähteä koejamaan samointein! 💪
Toimi näin:
1. Siirry Epicbetille TÄSTÄ.
2. Talleta 20-100€ niin avaat samalla pelitilin ja saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto Lopullinen voittaja – HPK haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 6x ja minimikerroin 1,60 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.