pe 10.10. klo 18:30

Ilves - HIFK

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Jumbotaistossa selvät sävelet – jääkö HIFK jälleen ilman maaleja?

Perjantaina Liigan jumbotaistossa nähdään yllättävät joukkueet, kun sarjan perältä löytyvät Ilves sekä HIFK ottavat yhteen. Molempien joukkueiden alkukausi on ollut kaukana odotuksista ja saldona kummallakin on vaivaiset yhdeksän pistettä. Kuten kertoimista huomaa, on kaksikon tilanne tulosten taustalla kuitenkin hyvin erilainen, sillä Ilveksen esitykset kaukalossa on olleet huomattavasti vahvempia ja lisäksi HIFK:n kokoonpanotilanne on alkukaudesta ollut kaukana optimaalisesta.

*Tsekkaa tipsi loppuun ja poimi jopa 50€ riskitön veto!

Ilveksen tuloskunto on surkea ja se on viimeisistä kuudesta ottelusta Liigassa voittanut vain yhden. Viikolla Ilves nappasi voiton CHL:n puolella, kun suuri osa ykkösnimistä oli huilivuorossa. Maaliodottamien valossa Ilves on ollut todella vahva ja laadukkaalla rosterilla operoidessa sen pitäisi alkaa näkymään ennemmin tai myöhemmin myös tulostaululla. Toistaiseksi viimeistely on ollut ailahtelevaa ja varsinkin maalivahtiosastolta vaaditaan enemmän. Hyökkäyspäähän Ilves haki lisää tulivoimaa Olli Palolan muodossa.

Ilves Hockey

@ilveshockey
Ilves ja hyökkääjä Olli Palola ovat solmineet määräaikaisen sopimuksen, joka on voimassa 2.11.2025 asti. 🤝🏒

📝 Lue tiedote: ilves.com/olli-palola-li…

#Ilves #Liiga #Tampere

HIFK:lla tilanne on selvästi huolestuttavampi, sillä pelaajia on sivussa reippaasti ja esimerkiksi kapteeni Jori Lehterän loukkaantuminen oli iso menetys. Vähemmän yllättäen HIFK:lla on ollut myös pelillisesti vaikeuksia ja alla on taas kolme peräkkäistä tappiota. Kaksi viimeisintä vierasottelua JYPiä sekä KalPaa vastaan HIFK hävisi tekemättä ainuttakaan maalia. Molemmilla joukkueilla on ollut toistaiseksi suuria ongelmia erikoistilanteissa.

Sarjataulukon on tässä kohtaa turha antaa hämätä – Ilves lähtee varsinkin kotiyleisön edessä otteluun jättisuosikkina. Isännillä riittää parannettavaa, mutta avaimet siihen löytyy, kun taas puolestaan HIFK:n tilanne tällä hetkellä on todella synkkä. Pelivalinnaksi otetaan Ilveksen voitto vähintään kahden maalin erolla(-1,5).

Lyö vetoa ilman riskiä!

Optibet tarjoaa Uhmapelaajille herkullisen tervetulotarjouksen, jossa pääset lyömään vetoa täysin ilman riskiä! 🔥

Toimi näin:

1. Siirry Optibetille TÄSTÄ!
2. Avaa pelitili ja valitse Tervetulotarjous ”Bonukseni” välilehdeltä.
3. Talleta 20/50/100€ ja lyö 10/25/50€ veto Tasoitus – Ilves -1,5 kertoimella 1,91.
4. Saat panostasi vastaavan riskittömän vedon ilman kierrätysvaatimusta.

*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta