Veikkausliiga pe 16.07. klo 18:30

Ilves - SJK

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Ilveksen ykköstykin kunto on kysymysmerkki! Saako Jani Honkavaaran miehistö pelaamisensa takaisin raiteilleen?

Ilves isännöi SJK:ta perjantaina Ratinassa. Hyvävireinen isäntä on noussut hienoiseksi ennakkosuosikiksi kerrointen valossa, vaikka vieraiden terveystilanne vaikuttaa hieman paremmalle. Ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa kesäkuussa seinäjokelaisryhmä oli vahvempi kotiareenallaan.

SJK:n pelaaminen on ollut hieman vuoristoratamaista ja sinänsä Ilves on kolmen ottelun pisteputkensa siivittämänä ansaitusti kertoimissa hienoinen ennakkosuosikki. Materiaaliltaan SJK:ta voi kuitenkin pitää hivenen etuasemassa. Vierailija hävisi oman sähellyksensä ansiosta edellisessä kamppailussaan lukemin 2–1 Lahden vieraana, mutta viidessä edellisessä ottelussa on tullut kokonaisuutena kolme voittoa.

Vieraiden pelaajatilanne on hyvä, vaikka fanit odottelivat taatusti odotelleet kovempaa liikennettä suuntaan ja toiseen siirtoajan puitteissa. Jude Arthur palasi tiettävästi jo toissa viikolla SJK:n harjoituksiin, joten ghanalaiskeskikenttä nähtäneen ensimmäistä kertaa kuuden ottelun jälkeen tositoimissa. Myöskään kotijoukkueella ei ole pidempiä loukkaantumisia ja kokoonpanossa on ollut hyvää rotaatiota läpi kauden – tulevan ottelun alla pieniä huolia kuitenkin on.

Ilveksen paras maalintekijä on neljällä osumallaan viime kauden päätteeksi HJK:sta uusia tuulia haistelemaan saapunut Eetu Vertainen, joka on ollut myös kaikissa Ilves-otteluissa avauskokoonpanossa. 22-vuotias maalinikkari kärsi edellisessä ottelussa pienen kolhun, jonka seurauksena tämä vaihdettiin sivuun jo avausjaksolla. Lisäksi toinenkin lupaava hyökkääjä, vasta 19-vuotias Eric Oteng otettiin ajoissa vaihtoon samassa kamppailussa Hakaa vastaan.

Vertaisen ja Otengin tilanteesta ei ole tarkempaa tietoa, mutta miesten poissaoloon on syytä varautua. SJK kaipaa pallollista rohkeutta ja huolellisuutta, jolla ennakkoluulotonta ja nuorta tamperelaisryhmää voi haastaa. Arthurin todennäköisesti takaisin keskisektorilleen saava Jani Honkavaaran miehistö kuritti Ilvestä kauden avauskohtaamisessa kotistadionillaan kesäkuun 14. päivä 1–0-numeroin.

Ilveksen hyökkäyspään mahdolliset poissaolot avaavat portteja vieraille. Maalinteko on SJK-näkökulmasta ollut hivenen tukkoista, mutta puolustuspäässä homma on toiminut kohtuullisesti. Pelivalinnaksi otetaan maltillisella panostuksella vieraiden voitto tasapeli ei vetoa -vaihtoehdon turvin.


. .