ti 01.06. klo 16:15

Italia - USA

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Riittääkö viiden maalin tasoitus Italialle?

MM-kisojen alkulohkon viimeisenä päivänä Italia kohtaa Yhdysvallat. Hyvät kisat pelannut Yhdysvallat on ottelussa ylivoimainen ennakkosuosikki. Toisaalta ottelussa ei ole juuri panosta. Italaista ei ole haastamaan Yhdysvaltoja millään tasolla, mutta jenkeillä voi olla vaikeuksia motivaation kanssa. Pelivalintamme onkin Italian voitto viiden maalin tasoituksella. Veto siis osuu, jos ottelu päättyy esimerkiksi 1-5, 0-4 tai 2-6 loppulukemiin.

Yhdysvalloilta ei vaadita tänään kummoisia otteita Italian voittamiseen. Haluaako joukkue pudotuspelien kynnyksellä rasittaa yhtään enempää kuin on pakko? Pienikin voitto riittää maksimaaliseen tulokseen, joten tässä vaiheessa turnausta ei ole mitään syytä jahdata isoja maalimääriä. Pelaajien itseluottamus on jo kunnossa.

Italia puolestaan pelaa kisojen viimeisen ottelunsa. Joukkueella on kaikki motivaatio päättää kisat hyvällä pelillä ja jatkaa alkukisoissa nähtyä trendiä. Viimeksi turpiin tuli rumasti Kanadalta lukemin 1-7. Toisaalta on hyvä muistaa, että Kanada lähti tuohon otteluun tuli persuksen alla. Matsi oli pakko voittaa, jotta joukkue voi edetä puolivälieriin. Yhdysvallat on parempi joukkue, mutta vastaavanlaista pakkovoittotilannetta ei ole.

Viiden maalin tasoitus tarkoittaa, ettei Italialta vaadita ihmeitä napatakseen tänään ”voiton”. Maan täytyisi ainoastaan välttää täysi selkäsauna, jotta veto osuu. Se ei ole helppo urakka, mutta toisaalta Yhdysvalloilla ei ole syytä hikoilla yhtään enempää kuin on pakko. Siksi pelivalintamme on Italian voitto viiden maalin tasoituksella.

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta