U20 MM-kisat 2024 pe 12.08. klo 21:00

Itävalta U20 - Ruotsi U20

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Tasoero on valtava – onnistuuko Itävalta sinnittelemään mukana, vai löytääkö Ruotsi avausottelussa kadoksissa olleet tehot?

Perjantai-illan ensimmäisessä taistossa kohtaavat Itävalta ja Ruotsi. Tasoero on paperilla valtava ja voitosta huolimatta Ruotsille jäi varmasti nälkää avausottelun jäljiltä. Itävallan tavoitteena on pitää Ruotsi mahdollisimman pitkään aisoissa ja mahdollisesti iskeä maali tai pari – pisteille tuskin on asiaa. Valtavasta tasoerosta huolimatta toivotaan maltillista voittoa Ruotsille ja sitä kautta myös maltillisia maalimääriä.

Itävalta on lähtökohtaisesti lohkonsa huonoin joukkue ja näissä kisoissa pistetilin avaaminen tulee tekemään tiukkaa. Avausottelussa vastaan asettui Saksa, joka oli kaksikosta selvästi vahvempi vieden voiton lukemin 4-2. Itävalta hävisi laukaukset selvästi 17-44, mikä ei varsinaisesti yllätä, sillä yksilötaidon osalta sateentekijöitä ei löydy ja jatkossakin aika hyökkäysalueella tulee jäämään vähiin. Toki kaksi maalia Itävalta onnistui tekemään ja rangaistuslaukauksesta paikka olisi ollut myös kolmanteen, mutta nyt vastassa on vahvan puolustuksen lisäksi kisojen paras maalivahti, ellei Ruotsi halua maalivahtiosastoa kierrättää.

TALLETA 30€ - SAAT 300 ILMAISKIERROSTA! 🔥🔥

Kunkkukasino tarjoaa Uhmapelaajille loistavan kolikkopelitarjouksen – talleta 30 euroa ja saat 300 Gargantoonz ilmaiskierrosta!

PELAA TÄSTÄ

POWERPLAY GOAL!
Senna Peeters takes advantage and lands @hockeyaustria's 1st goal of the 2022 #WorldJuniors

#GERAUT

Ruotsi lähti niin ikään suursuosikkina Sveitsiä vastaan, mutta ottelun kuva oli huomattavasti odotettua tasaisempi. Sveitsi onnistui puolustussuuntaan hyvin eikä Ruotsi taitavista yksilöistä huolimatta saanut vaarallisia myllytyksiä käyntiin ja avausmaalia saatiin odottaa aina toisen erän lopulle. Kolmannen erän alkuun Ruotsi sai helpotusta kahden nopean maalin myötä, mutta Sveitsi onnistui vielä kampeamaan maalin päähän. Vaikka voitto irtosi, ei Ruotsi voi olla täysin tyytyväinen ja varsinkin hyökkäyssuuntaan nälkää jäi varmasti.

Vetojen osalta alle 7,5 maalia on syytä poimia kupongille. Ruotsilla oli avausottelussa vaikeuksia saada homma rullaamaan hyökkäyssuuntaan ja Itävallan on laitettava kaikki fokus puolustuspelaamiseen, sillä Ruotsi tulee rokottamaan kovalla kädellä, mikäli Itävalta ylipelaa tai tinkii puolustusvelvoitteista. Toisaalta selvässä johtoasemassa ruotsalaisten jalka voi nousta kaasulta ottelun edetessä, sillä seuraavana vastassa on lohkon kovin haaste USA. Ruotsilla ei pitäisi omalla alueella olla hätää ja maalivahtipeli on turnauksen parhaimmistoa, mutta jäähymääriä on saatava alaspäin avausotteluun nähden.

It took almost two periods for either team to get on the board, and while @swissIceHockey battled hard, @trekronorse found success in the end.

#WorldJuniors