Ruotsi - Romania

la 23.03. Klo 19:00

Länsinaapuri avaa karsinnat voitolla

Vetovihjeet ja parhaat kertoimet

Viime kesän MM-kisoissa positiivisesti yllättänyt Ruotsi isännöi EM-karsintojen avausottelussaan Romaniaa. F-lohkoon kuuluvat näiden maiden lisäksi Espanja, Norja, Malta sekä Fäärsaaret.

Ruotsi pelasi Kansojen liigassa sarjatason verran Romaniaa ylempänä, B-liigassa. Jan Anderssonin miehistö voitti oman lohkonsa, jonka täydensivät Ruotsin lisäksi Venäjä ja Turkki. Ruotsi pääsee täten kamppailemaan pudotuspeleissä B-liigan voitosta ja suorasta paikasta ensi vuoden EM-kisoihin yhdessä muiden kyseisen liigan lohkovoittajien kanssa. Vastustajat tulevat olemaan hyvin laadukkaita, joten varsinaisissa EM-karsinnoissakin olisi syytä suorittaa hyvällä tasolla.

Lyö 50€ riskitön veto – voitoilla ei kierrätystä:

Gutsilta saat nyt uuden asiakkaan etuna 50 euron riskittömän vedon!

Ruotsilla kävi lohkoarvonnassa flaksi, sillä Espanjaa lukuunottamatta F-lohko on parhaimmillaankin heikko. MM-kisoissa neljännesvälieriin yltäneen länsinaapurin voidaan odottaa suoriutuvan lohkovaiheesta ongelmitta, mikäli suuria loukkaantumishuolia tai muuta epäonnea ei otteluissa ilmene.

Ruotsilla on kasassa laadukas nippu, josta päävalmentaja Andersson tuntuu saavan kaiken ja enemmänkin irti. Etenkin Ruotsin puolustaminen on erittäin kurinalaista, tämän sai kokea moni maa MM-kisoissa. Ruotsin joukkueen runko on kunnossa ja yksilötaitoakin löytyy esimerkiksi loistavan peliälyn omaavan Emil Forsbergin ja kliinisen maalinsylkijän Marcus Bergin muodossa.

Romanian esitykset Kansojen liigan C-liigassa olivat vakuuttavia – joukkueen saldo oli tappioton 3 voittoa, 3 tasapeliä. Jatkoonpääsy EM-karsintalohkosta vaatisi kuitenkin joukkueelta todellista ylisuorittamista. Ruotsin kohtaaminen vieraskentällä avausottelussa tuskin tarjoaa lupaavaa alkua Romanian pyrkimyksille.

Romanian materiaali ei vain yksinkertaisesti ole riittävä haastamaan Ruotsin kaltaisia maita ja kamppailemaan sen myötä tosissaan lohkon kärkisijoista. Joukkueesta uupuu niin ikään kokemusta, millä on suuri rooli näissä isoissa otteluissa. Romanian verkot ovat heiluneet pelottavaan tahtiin vieraskentillä, joka ei tietenkään anna hyviä lähtökohtia Ruotsi-vierailulle.

Ruotsilta löytyy kaikki tarvittavat elementit Romanian päihittämiseen ja pelivalintamme otteluun on Ruotsin voitto 0,75 maalin tasoituksella. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Ruotsin voittaessa yhdellä maalilla lunastaa puolet mahdollisesta voitosta, yli kahden maalin voitolla koko voitto napsahtaa tilille.

Lunasta parhaat tarjoukset:

Riskitön veto 10-100€ otteluun!

Unibet tarjoilee tähänkin matsiin riskitöntä vetoa.  Tarjous on erinomainen, sillä voit lyödä jopa 100€ arvoisen riskittömän vedon!

10€ talletuksella 50€ pelirahaa!

Coolbet antaa 10€ talletuksella 50€ pelirahaa. Tämä on loistava tarjous, kun haluat saada pelikassan heti kasvuun.

Speedybet ja veto heti sisään!

Jos et jaksaa säätää rekisteröitymisten ja lippulappusten kanssa, tämä on sinun vaihtoehtosi!

Kaikki vedonlyöntibonukset täältä: