MM-kisat ke 20.06. klo 21:00

-

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Jalkapallon MM: Iran-Espanja | Hikistä vai rökäle?

Keskiviikkoillan MM-ottelussa kohtaavat Marokon yllättäen B-lohkon avauskierroksella lyönyt Iran sekä viihdyttävässä ottelussa Portugalia vastaan tasapeliin päätynyt Espanja.
Iranin ottelussa Marokkolla oli enemmän paikkoja ja se hallitsikin ottelua. Iran sai hajapaikkoja vastaiskuista ja onnistui lopulta tehokkaasti, tosin Marokko-puolustuksen hienoisella avustuksella.
Espanjan avausottelusta ei viihdettä puuttunut. Vastassa oli tasokas Portugalin ryhmä ja ottelu päättyi 3-3 tasatulokseen. Joukkueiden pelityylit sopivat yhteen jälleen kerran erinomaisesti.
Iranin tullessa Espanjalle vastaan lohkon toisella ottelukierroksella, ovat lähtökohdat aivan erilaiset. Vaikka molemmilla on allaan kelpo ottelu, isoin ero muodostuu ennakkoasetelmista: Espanja lähtee Iran-otteluun äärimmäisen vahvana ennakkosuosikkina.
Ennakkosuosikin asema on jalkapallossakin aina haastavampi kuin altavastaajan. Espanjan johtavien tähtien, kuten ensimmäisessä ottelussa kaksi maalia iskeneen Diego Costan sekä kapteeni Sergio Ramosin on löydettävä joukkoineen kentälle sama tekemisen meininki kuin avausottelussa.
Helppoa tämä ei ole, ja Iranilla kun ei ottelussa ole edes mitään hävittävää. Joukkueella ei ole loukkaantumishuolia ja se lähtee haastamaan Espanjaa parhaansa mukaan.
Iran tulee tekemään kaikki satsauksensa oman alueen ja maalinsa puolustuspelaamiseen. Paikan auetessa joukkue voi nostaa painetta ja panostaa riistopelaamiseen, jonka kautta se voisi yrittää luoda suoraviivaisilla hyökkäyksillä maalintekotilanteita Espanjan päätyyn.
Kuinka Espanja onnistuu asennoitumaan peliin? Joukkue tunnetaan pallonhallintapelistään ja taidokkaista sommitelmista. Aiemmin on joukkueelta juuri tällaisissa tapauksissa nähty myös hienoista löysyyttä ja jopa ylimielistä pelaamista.
Jos Espanja ei ala saamaan onnistumisia alusta saakka, tulee sille tuskallinen ja hikinen iltapuhde.
Ottelu käyntiin kello 21!

TALLETA 30€ - SAAT 300 ILMAISKIERROSTA! 🔥🔥

Kunkkukasino tarjoaa Uhmapelaajille loistavan kolikkopelitarjouksen – talleta 30 euroa ja saat 300 Gargantoonz ilmaiskierrosta!

PELAA TÄSTÄ