MM-kisat 2018 la 16.06. klo 22:00

-

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Jalkapallon MM: Kroatia – Nigeria | ''Superkotkat'' ei niin super?

Kroatia ja Nigeria aloittavat urakkansa MM-kisoissa Kaliningradissa pelattavassa myöhäisillan ottelussa. Kroatia lähtee otteluun ehdottomasti ennakkosuosikkina, ja Kroatian menestykselle saakin mukavia kertoimia.
Kroatialle kävi viime MM-kisoissa kuivat kun se tippui heti alkulohkossa, vaikka sitä oli povattu etenemään lohkosta Brasilian kanssa jatkoon. Tänä vuonna on syytä odottaa että vähintään viime vuoden tavoite toteutuu, varsinkin kun kisat tulevat luultavasti jäämään monelle joukkueen tähdelle viimeisiksi, joten nyt on aika puristaa kaikki irti. Kroatialle voi myös laskea pienen edun siitä, että kisat pelataan Euroopan mantereella.
Kroatia on yksi kisojen mustista hevosista. Se on hyvä, iskukykyinen joukkue, joka pystyy parhaalla pelillään yllättämään kisojen ennakkosuosikkeja. Kroatia eteni karsinnoista jatkoon oltuaan yllättäen lohkonsa toinen Islannin perässä. Karsinnat menivät Kroatialta yllättävänkin heikosti, mutta harjoitusottelut ovat jo antaneet positiivisempia merkkejä joukkueen kyvystä, tietysti muutamaa notkahdusta lukuunottamatta. Kroatian MM-kisojen kenraaliharjoitus päättyi lupaavasti Senegalia vastaan 2-1 voittoon.
Kroatian keskikenttä lukeutuu eittämättä kisojen parhaimmistoon. Luka Modric, Ivan Rakitic sekä Ivan Perisic ovat kaikki omien liigojensa eliittiä, ja ovat ehdottomasti Kroatian pelin sielu. He tarjoilevat palloja vahvalle Mario Mandzukicille joka pystyy varsinkin ilmassa voittamaan puolustajat mukavalla prosentilla. Kun maalissa operoi erinomainen AS Monacon kassari Danijel Subasic, koituu Kroatian ongelmaksi epävarma puolustus. Kroatia on pystynyt pitämään maalinsa puhtaana viimeisestä 15:sta ottelusta vain 10:ssä, joten sillä saralla Dejan Lovrenin on yhdessä muun puolustuksen kanssa parannettava turnauksen edetessä.
Nigeria lähtee D-lohkoon altavastaajan roolissa yhdessä Islannin kanssa. Nigeria on kuitenkin näistä kahdesta vielä se heikompi, ainakin jos tahti jatkuu samanlaisena kuin se on ollut harjoitusotteluissa. Voitto Argentiinasta ehti jo nostattaa uskoa siitä, että ehkä Nigeria pystyisi etenemään lohkostaan jatkoon, mutta sitten todellisuus iski silmille mm. Serbian ja Tsekin muodossa, joilta ”Superkotkat” ottivat kuokkaan.
Nigerian formi on surkea kisoihin lähdettäessä, se on viimeisestä 6:sta ottelusta voittanut vain yhden, eikä ole odotettavissa että kisoissakaan voitoilla herkuteltaisiin, kun lohkon toista altavastaajaa Islantiakin voi tällä hetkellä pitää parempana joukkueena. Nigerian vaarallisin osa-alue on hyökkäys joka koostuu Valioliigassa pelaavista pelaajista. Hyökkäys ei kuitenkaan ole saanut hiottua yhteispeliään kisojen alla tarpeeksi hyvin kuntoon ollakseen realistinen haastaja D-lohkossa. Puolustus ja maalivahtiosasto on niin surkea, että Nigeria tulee joutumaan enemmän kuin muutaman kerran noukkimaan pallon omasta verkostaan.
Kroatian joukkueen materiaali, formi sekä valmennus päävalmentaja Dalicin johdolla ovat tällä hetkellä Nigeriaa sen verran edellä, että Kroatian voitto kelpaa hyvin lapulle. Kroatia ei varmasti tässä ottelussa maaleitta jää ja Nigeriallakin sen verran potentiaalia hyökkäyssuuntaan on, että molempien joukkueiden maali ottelussa on hyvinkin mahdollista.

TALLETA 30€ - SAAT 300 ILMAISKIERROSTA! 🔥🔥

Kunkkukasino tarjoaa Uhmapelaajille loistavan kolikkopelitarjouksen – talleta 30 euroa ja saat 300 Gargantoonz ilmaiskierrosta!

PELAA TÄSTÄ