MM-kisat 2018 ke 27.06. klo 21:00

-

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Jalkapallon MM: Serbia – Brasilia | Kutkuttava E-lohko ratkeaa

Häkellyttävän tiukka E-lohko huipentuu keskiviikkona kun Serbialla, Brasilialla ja Sveitsillä on kaikilla hyvät jatkoonpääsymahdollisuudet. Serbian ja Brasilian välinen ottelu pelataan Moskovassa, ja siitä onkin odotettavissa melkoinen näytös.
On mielenkiintoista nähdä, millä taktiikalla Brasilian päävalmentaja Tite on määrännyt joukkueensa otteluun haastavaa Serbiaa vastaan. Tasapeli riittäisi Brasilialle, silloin Serbia jäisi pisteen päähän ja Brasilian jatkoonpääsy olisi varma. Tällainen varmistelu ei kuitenkaan ole MM-historian menestyksekkäimmälle maalle ominaista, joten on todennäköisempää että he tahtovat viihdyttää yleisöä ja lähtevät tavoittelemaan täyttä pistepottia.
Brasilian MM-urakka alkoi Sveitsiä vastaan 1-1 tasapelillä, ottelu olisi voinut kääntyä kumpaan suuntaan vain, joten oli reilua että pisteet jaettiin tasan. Toinen ottelu Costa Ricaa vastaan oli jo parempi Brasilialta, niin kuin uskalsi odottaakin. Costa Rica pystyi roikkumaan ensimmäisen puoliajan kiitettävästi mukana, mutta Brasilia vei koko toisen puoliajan Costa Ricaa kuin pässiä narussa. Maalintekoyritykset Brasilialle 16-1, mutta silti peli ratkesi vasta lisäajalla. Coutinho iski Brasilian johtoon ja Neymarin onnistuttua aivan viimeisellä minuutilla, nappasi Brasilia täyden potin 2-0 voitolla.

Lunasta 50€ riskitön veto Expektille – ei kierrätysvaatimuksia

Lyö 50€ riskitön veto – voitot heti kotiutettavissa

Varsinaisia loukkaantumishuolia ei Brasilialla ole, laitapuolustaja Daniloa varmasti kuitenkin toivotaan nopeasti takaisin joukkueen vahvuuteen, sekä viime pelissä vaihdosta kentälle tullut pirteästi esiintynyt Douglas Costa joutuu katsomaan ottelua sivusta lihasvamman vuoksi.
Serbia lähtee otteluun haastavasta asemasta. Harmillinen viime hetken 1-2 tappio Sveitsille tarkoittaa sitä että Brasilia olisi pakko voittaa, ellei Sveitsi munaa täysin Costa Ricaa vastaan E-lohkon toisessa ottelussa. Serbia aloitti ottelun Sveitsiä vastaan erittäin vahvasti ja pääsikin heti ottelun alussa lupaavaan 1-0 johtoon maaliahneen hyökkääjän Aleksandar Mitrovicin maalilla. Ensimmäinen puoliaika oli hyvin tasainen, mutta Sveitsi otti ottelun täysin haltuun toisella puoliajalla. Ensin Granit Xhaka pyssytti erinomaisella laukauksella Sveitsin tasoihin, ja 90 peliminuutin kohdalla Xherdan Shaqiri murkasi Serbian toiveet pisteistä.
Serbian keskikenttä vaikutti koko toisen puoliajan hyvin passiiviselta joukkueen tähden Sergej Milinkovic-Savicin muutamaa yritystä lukuunottamatta, hänen kanssaan saa myös Brasilian puolustus olla valppaana. Serbian antama prässi oli oikeastaan olematonta ja Sveitsi sai pyörittää palloa rauhassa, ja jos Serbia lähtee tähän leikkiin Brasilian kanssa tulee sillä olemaan todella kiireinen ilta. Serbian joukkueessa ei tiedettävästi ole yhtään loukkaantumisia tai muita pelaamista estäviä syitä.
Serbia joutuu pakon edessä hyökkäämään ottelussa, koska se melko varmasti tarvitsee voiton tästä ottelusta, eikä sen missään nimessä kannata lähteä sille linjalle, että ”mitä jos Sveitsi häviää Costa Ricalle”. Brasilian hyökkäysvoima tiedetään Neymarin johdolla, joka pääsee mitä luultavimmin kiusaamaan ikäloppu Branislav Ivanovićia laidalle täydet 90 minuuttia. Brasilia on näistä joukkueista huomattavasti vahvempi sekä puolustus-, että hyökkäyspäähän ja pääsee iskemään hädässä olevan Serbian heikkouksiin.
Vetovihjeenä Brasilia -1 aasialaisella tasoituksella, jolloin jo Brasilian voittaessa yhdellä maalilla panos palautuu ja yli kahden maalin voitolla lappu saadaan vihreäksi.

TALLETA 25€ - SAAT 250 ILMAISKIERROSTA! 🔥🔥

Lempi kasino tarjoaa Uhmapelaajille loistavan kolikkopelitarjouksen – talleta 25 euroa ja saat 250 Legacy of Dead ilmaiskierrosta!

PELAA TÄSTÄ