Avauspelin jälkeen Uhmikset myhäilivät – Japani-peliin on uudet juonet!
Niinhän siinä kävi, kuten meillä ounasteltiin. Alun pienen nikottelun jälkeen laadukas Australia pelasi Susijengin täysin solmuun, eikä isoakaan tasoitusta tarvinnut vetojen suhteen edes jännittää toisella puolikkaalla. Lauri Markkanen ei ollut vielä aivan kuumimmillaan, ja Suomen ehdoton johtotähti joutui heittelemään aivan liian vaikeista paikoista. Muutenkin tasoeroa oli hirvittävän paljon kisojen mitalisuosikkiin.
Australia otti hyökkäyspäässä aivan järjenvastaisen määrän irtopalloja, eikä tämä voinut olla näkymättä tulostaululla. Vaikka lopputulos oli enemmän Australian hyvyyttä kuin Suomen huonoutta, tulee tämän tason vastuksen kanssa ikävällä tavalla esiin, ettei Suomella ole mitat täyttävää pelintekijää. Pelkästään Markkasen sooloihin ei tällä tasolla voida millään luottaa.
Japani oli Saksalle kärsityn tappio-ottelun perusteella sellainen kuin odotettiinkin: pienikokoinen, aggressiivinen ja pahimmillaan jopa hieman kuriton. Joukkueen isoin isku tuli jo ennen kisoja, kun maan suurin tähti Rui Hachimura päätti jättää kisat väliin. Joukkueen paras pelaaja on Yuta Watanabe, jonka kuriin saaminen on Susijengille avainkysymys. Avausviisikon jälkeen taso tippuu melko lailla, mikä voi ottelun edetessä näkyä.
Suomi on ottelussa isohko suosikki, mutta suurella miinushändärillä ei joukkuetta kiinnosta suuremmin betsata. Molemmat joukkueet puolustavat kollektiivina hyvin, joten tähän nakataan oikein mielellään underia. 166 pistettä tuntuu aivan liian suurelta linjalta, mikä käytetään hyväksi puolireippaan betsin muodossa.
Voita kympillä melkein kaksi kymppiä – saat 20€ edestä ilmaisvetoja!
Mobilebet tarjoaa erinomaisen uudistetun tervetulotarjouksen. Ensimmäiselle talletukselle on luvassa 100% talletusbonus kasinolle, ja kun isket betsin 10€ panoksella saat kaupan päälle vielä 20€ edestä ilmaisvetoja!
Peesaa Uhmapelaajien vihjettä 10€ panoksella ja voit voittaa 18,30€ ja kylkeen vielä ilmaisvedot:
1. Avaa pelitili Mobilebetille TÄSTÄ.
2. Talleta 10 – 100 € ja saat talletuksesi tuplana.
3. Pelaa 10€ panoksella Uhmapelaajien vihjaamaa alle 166 pts kertoimella 1,83.
4. Kun veto on ratkennut saat 2x 10€ ilmaisvedot.
5. Lisäksi saat kylkeen vielä 100 ilmaiskierrosta (5×20) talletuksen yhteydessä!
*Tarjous vain uusille asiakkaille.