Jatkaako jenkki hurjaa menoa?
Australian Openin neljännesvälierissä nähdään todella mielenkiintoinen ottelu kahden huippuvireen löytäneen pelaajan välillä, kun yhdysvaltalainen Frances Tiafoe kohtaa Bulgarian Grigor Dimitrovin. Molemmat ovat pelanneet erinomaisesti alkuturnauksen, mutta tasaisempana suorittajana jatkoon on selvinnyt kuitenkin Dimitrov. Tiafoe lähtee haastajan roolissa aamuyön otteluun.
Tiafoen pelit ovat menneet kokonaisuudessaan odotettua paremmin. Ensimmäisessä ottelussa hän pääsi lämmittelemään Prajnesh Gunneswaranin kustannuksella, vieden ottelun nimiinsä suoraan kolmessa erässä. Ensimmäinen merkkipaalu Tiafoen kohdalla oli kuitenkin voitto Kevin Andersonia vastaan, joka tunnetaan erinomaisena pelaajana ja todella kovana syöttäjänä.
Viimeisin ottelu ei Tiafoen kohdalla ihan nappiin mennyt, kun Andreas Seppi aiheutti jenkille todellista päänvaivaa. Ensimmäisen erän katkaisupeli kääntyi Tiafoen tappioksi, kun hän kadotti täysin pelinsä ratkaisuhetkillä. Toisen erän jenkki hoiti kunnialla nimiinsä, mutta kolmannessa tuli jälleen ongelmia syöttämisen kanssa, kun ykkössyöttö ei osunut läheskään vaadittavalla tasolla ruutuun. Kaksi viimeistä erää olivat kuitenkin Tiafoen parhaat, ja pelikin kulki mallikkaasti kaikilla osa-alueilla. Tiafoe taisteli voiton ottelusta 3-2 lukemilla.
Tiafoen syöttö on parhaimmillaan erinomainen, mutta hyvin useasti nähdään syötön niin sanotusti katoavan, jolloin ykkössyöttö ei ruutuun osu vaadittavalla tasolla. Sen sijaan miehen kämmen on todella napakka ja tarkka, eikä se turhaan ole jenkin yksi suurimmista pelotteista. Turhan usein on kuitenkin nuoren lupauksen peli kaatunut pakottamattomiin virheisiin. Tällä kertaa on näytön paikka, sillä vastus sen kun kovenee entisestään.
Lyö riskitön 50€ veto – voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Dimitrov on päässyt helpolla jatkoon alkuturnauksesta. Ensimmäisellä kierroksella lämmiteltiin Janko Tipsarevicin kanssa nelieräisessä ottelussa, jonka jälkeen päästiin läpsyttelemään massalla viihtyvän Pablo Cuevasin kanssa jälleen yhdessä nelieräisessä ottelussa. Viimeisin ottelu oli Thomas Fabbianoa vastaan, joka onnistui räpiköimään ensimmäisessä erässä, mutta taipui loppujen lopuksi suoraan 3-0 lukemilla Dimitroville.
Dimitrov on siis helpolla päässyt tähän asti, ja rasitus on ollut lähes minimaalinen. Tämä toki edesauttaa tässä ottelussa, sillä Tiafoella on viimeisin ottelu ollut huomattavasti raskaampi, ja se varmasti näkyy pelissäkin. Dimitrov omaa todella kovan syötön, mutta yleispeliä tai palautuspeliä ei voi miehen kohdalla myöskään vähätellä. Hän on parhaimmillaan palauttaessaan kovia syöttöjä, mutta sen lisäksi hänen terävä ja tarkka kämmenlyöntinsä toimii erinomaisena pelotteena monelle pelaajalle. Bulgarialainen on palloralleissa todella monipuolinen, mutta verkkopelaaminen jää hänen taitoihinsa nähden hyvin vähälle, joten hänen kaikkia taitoja ei kentällä hirveän usein päästä todistamaan.
Ottelun ennakkoasetelmat ovat kaiken kaikkiaan melko selvät. Dimitrov lähtee ehdottomana ennakkosuosikkina otteluun, ja vedotkin lähdetään bulgarialaisen kautta hakemaan. Tiafoe saattaa napata erän nimiinsä, mutta rasite tulee varmasti pelaamisessa näkymään. Dimitrovilla on lepoetu, ja lisäksi hänen monipuolisuus tuo oman vivahteen peliin, joten 0-3 voittokaan ei ole todellakaan poissuljettu.