Sarja katkolla maanantaina – Jokipoikien liigaunelma sulaa!
Joensuun Kiekko-Pojat lähti soitellen sotaan, kun se ilmoitti yrittävänsä ensi vuonna pelaamaan Liigan superkautta. Ilmoituksen jälkeen meno on ollut persmäkeä. Joensuulaisten puolesta on kuitenkin sanottava, että joukkue on laittanut kroppansa likoon jo puolivälierissä vastaan tulleita Jokereita vastaan. Lauantaina Joensuussa näytti, että Jokipojat tulisi otteluparissa toista kertaa tasoihin. Lopulta luonnonlait tulivat kuitenkin vastaan.
Jokerit on ollut Joensuussa pelattavissa otteluissa jopa yllättävissä vaikeuksissa. Lauantaina isännät menivät joutuisasti johtoon kahdella ylivoimamaalilla. Tarvittiin muutama Veini Vehviläisen huippupelastus, ettei Jokipojat mennyt kahden ensimmäisen erän aikana menojaan. Kolmannessa erässä Jokerit pääsi nopeasti kahden maalin takaa tasoihin, jonka jälkeen Kiekko-Poikien eväät oli syöty. Helpottavan viimeisen maalin Jere Henriksson laittoi tyhjiin.
Jokerit on materiaalisesti Jokipoikia hurjasti edellä, mutta kaiken nähneen Risto Dufvan vaikutus hieman tasoittaa puntteja. Jokipojat tuntui riisuvan narripaidat aseista, ja helsinkiläisten peliajatus oli täysin kateissa, kunnes Oliver Suni tälläsi kavennuksen päätöserän alkupuolella. Nyt sarja on katkolla Helsingissä, ja Jokipojilta vaaditaan pientä ihmettä, jos meinaavat tästä otteluparista jatkoon.
Maaliodottama on maanantain pelissä korkeampi, mitä markkinat kuvittelevat. Kotona Jokerit on tulivoimainen, eikä Jokipojatkaan välttämättä jää toista kertaa nollille. Lauantaina joukkue näytti, että se pystyy luomaan paikkoja. Otetaan rohkeasti overia eli vähintään kuutta maalia ottelussa.
Tuplaa vedonlyöntikassa vain 1x kierrätyksellä!
Ninja Casino tarjoo Uhmapelaajille 100% talletubonuksen, vain 1x kierrätyksellä! Tuplaa siis pelikassa alta löytyvien ohjeiden mukaan ja grindaa bonari himaan!
Toimi näin:
1. Siirry NinjaCasinolle TÄSTÄ!
2. Avaa pelitili ja talleta 10€, niin saat 20€ pelirahaa
3. Lyö veto Yli 5,5 maalia haluamallasi panoksella, ja aloita kierrätys.
4. Bonuksella on 1x kierrätysvaatimus (kerroinvaatimus sinkut 1,7 & yhdistelmät 1,5)
Halutessasi voit ottaa myös isomman bonuksen; 150% 20€ talletukselle tai 200% 30€ talletukselle. 150% bonuksella kierrätysvaatimus on 5x ja 200% bonuksella 10x.
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.