Mikkeliläisillä katse ensikaudessa
Keskiviikkoillan mittelössä kohtaavat tyhjennysmyyntinsä aloittanut Jukurit sekä toistaiseksi kiinni suorassa pudotuspelipaikassa oleva Lukko. Vierasjoukkueelle kyseessä ovat elintärkeät pisteet, sillä HIFK on joukkueen takana sarjataulukossa – täysin samalla pistemäärällä. Taistelu suorista pudotuspelipaikoista käy kiivaana Liiga-kentillä.
Jukureilla katse jo tulevassa kaudessa
Isäntien kausi on ollut sellainen kuin odotettiinkin. Joukkue löytyy sarjataulukossa toiseksi viimeiseltä sijalta ja mahdollisuudet pudotuspelipaikkaan ovat karanneet käsistä.
Mikkeliläisten johtoporras aloitti pienoisen tyhjennysmyynnin, kun joukkueen ykköshyökkääjä Mika Partanen siirtyi lainalle Sveitsiin ja puolustuksen johtohahmo Aleksi Salonen kaupattiin TPS:n riveihin. Taustalla kaupittelussa ovat taloudelliset syyt, mutta se on myös vahva merkki siitä, että katse on käännetty tulevaan sesonkiin.
Viimeaikaiset otteet eivät ole vakuuttaneet Jukurien osalta, vaikka joukkue pystyikin edellisessä vierasottelussaan raapimaan 3–4-jatkoaikavoiton Ilveksestä. Erityisesti mikkeliläisten ylivoima takkuaa pahemman kerran, sillä edellisestä ylivoimamaalista on aikaa jo yli kuukausi. Tehottomuus painaa ja ykköshyökkääjä Partasen siirtyminen Sveitsiin ei auta asiaa loppukauden kynnyksellä.
50€ RISKITÖN – TOIMI NÄIN:
Jukurit hankki LeKistä Kristian Tanuksen, joka on hyvä lisä kapeaan hyökkäykseen. Todella taitava ja vikkelä pelaaja on ottanut paikkansa kolmosketjun sentterinä ja voi osoittautua hyväksi hankinnaksi. Ketterästä lainalla ollut puolustaja Marlo Koponen puolestaan palaa Imatralle, joten puolustuspää on tiukan paikan edessä loppukauden ajan.
Lukko on voittanut kolme ottelua putkeen
Raumalaiset taistelevat tällä hetkellä kynsin ja hampain suorasta pudotuspelipaikasta. Viimeaikaiset otteet ovat edesauttaneet asiaa. Lukko on pystynyt raapimaan kolme voittoa putkeen – Sportin, Lukon sekä Ässien kustannuksella ja pelaaminen on näyttänyt paremmalta vaikeasti alkaneen tammikuun jälkeen.
Lukon ulkomaalaiskaksikko, Brandon DeFazio, Justin Danforth ovat Antti Saarelalla höystettynä muodostaneet tehokkaan hyökkäyskolmikon, jota on vaikeaa pitää pois maalintekosektorista. Kyseinen kolmikko, joka on Lukon kakkoshyökkäysvitja, on ollut avainasemassa viimeaikaisten hyvien otteiden luomisessa.
Raumalaisten isoin helpotus on ollut maalivahti Lassi Lehtinen, joka on viimeistään viime aikoina vienyt ykköskassarin paikan ailahtelevasti pelanneelta Oskari Setäseltä.
Lukko taistelee täydet sarjapisteet Jukureiden kustannuksella
Jukurien katse on jo tiukasti ensi kaudessa, kun taas Lukko kilpailee tällä hetkellä elintärkeistä pisteistä ja taistelee viimeiseen asti, jotta täysi pistepotti matkaisi kohti Raumaa illan ottelusta.
Jukurien heikko puolustus saattaa olla pinteessä täyteen latautunutta raumalaislaumaa vastaan. Uskotaankin, että Lukon vahvat otteet jatkuvat myös Mikkelissä ja vierasjoukkue nappaa täyden pistepotin Kalevankankaan jäähallilla keskiviikkona.