Liiga to 31.03. klo 18:30

Jukurit - KooKoo

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Jukurit kaventaa ottelusarjan!

Torstaina on vuorossa Jukureiden ja KooKoon välisen ottelusarjan kolmas vääntö. Jälleen siirrytään Mikkeliin pelaamaan ja tällä kerralla isännillä on lähes pakkovoitto edessä. Selvänä suosikkina sarjaan lähtenyt Jukurit on hävinnyt kaksi ensimmäistä ottelua ja toinen hävitty kotiottelu voisi olla kuolinisku muuten fantastiselle kaudelle.

KooKoon ryöstöretki Mikkeliin oli kaikin puolin tasainen vääntö, mutta toinen osa ei tasaisesta tuloksesta huolimatta ollut pelillisesti KooKoon osalta erityisen vakuuttava. Jukurit pääsi ensimmäisessä erässä johtoon ja ilman Nick Malikia lukemat olisi voinut olla myös rumemmat. Kuten ensimmäisessä ottelussa, myös Kouvolassa toinen erä oli maalirikas, sillä lyhyen ajan sisään KooKoo tuli ylivoimalla tasoihin ja pian meni myös ohi. Jarkko Immonen tasoitti ottelun puolessa välissä, mutta muutaman minuutin myöhemmin puolustaja Eero Teräväinen iski lopulta voittomaaliksi jääneen osuman.

Sarjaan lähdettäessä KooKoolta ei ihan liikoja odotettu, sillä runkosarjan aikana Jukurit ehti tehdä eroa lähes jokaisella osa-alueella. Maalivahtipelin tiedettiin olevan KooKoon suuri ase ja sitä se on myös ollut. Malik oli loistava ensimmäisessä osassa ja vielä parempi toisessa, sillä Jukurit vei toisen ottelun maaliodottamat suvereenisti nimiinsä – maalit vain puuttui. Toinen osa-alue jolla KooKoo on yllättänyt on erikoistilannepelaaminen. Runkosarjassa Jukurit oli yli- ja alivoiman osalta usean askeleen edellä, mutta toistaiseksi sarjassa ylivoimamaalit on mennyt KooKoolle 2-1.

Vaikka KooKoo on tuloksellisesti yllättänyt, ei voimasuhteiden osalta ero ole varsinaisesti kaventunut. KooKoo on kahdessa ottelussa viimeistellyt hyvällä tehokkuudella ja samalla maalivahtipeli on pitänyt joukkuetta pystyssä. Siihen ei kuitenkaan voi loputtomasti luottaa ja todennäköisesti Jukurit tulee olemaan edellisen ottelun tavoin kuskin paikalla. Jukureilla on vielä paljon annettavaa ja jos edellisen ottelun hyvä pelillinen ote jatkuu, on ensimmäinen voitto lähellä. Lapulle otetaan Jukureiden lopullinen voitto(ML).