Liiga to 07.10. klo 18:30

JYP - Jukurit

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Jyliseekö hurrikaani, kun JYP-legendat palaavat entisen kotiyleisönsä eteen viikinkipaidoissa?

Molemmat joukkueet olivat tulessa myös eilen, joten palautumisaika seuraavaan kamppailuun on ollut todella lyhyt. JYP pelasi erinomaisen ottelun Porissa, kun Jukureille tarjoiltiin puolestaan kunnolla lunta tupaan Hämeenlinnassa. Isäntä lähtee otteluun ansaitusti ennakkosuosikkina, mutta kotikertoimissa riittää pelattavaa.

JYP on yllättänyt positiivisesti alkukaudella, kuten jo eilisen Ässät-ottelun vihjeessä Uhmapelaajat selvitti. Myös eilisen ennakoinnissa tapetille nostettiin Joakim Kemell, joka lopulta iski voittomaalin jyväskyläläisten eduksi numeroin 2–3 päättyneessä kamppailussa. JYPin pirteys ei tunnu katoavan mihinkään, vaikka runkosarja on ehtinyt vanheta jo hyvän tovin. Vierasjoukkue Jukurit vaikuttaa ailahtelevammalta ja esimerkiksi eilen joukkueen suoritus jäi ala-arvoiseksi.

Olli Jokisen miehistöllä on ollut hyviä rypistyksiä ja iltoja, jolloin se iskee esimerkiksi lähes kaikki potentiaaliset maalipaikkansa sisään. Toisaalta on ollut myös otteluita, kun mikään ei onnistu ja koko paketti tuntuu leviävän käsiin. Jälkimmäinen esimerkki kuvastaa enemmän eilistä HPK-kamppailua, joka päättyi hämeenlinnalaisten 4–0-murskavoittoon. Viikinkipaidat olivat koko kamppailun ajan selkeänä vastaantulijana, eikä joukkue saanut hyökkäyspäässä paikoistaan mitään aikaiseksi.

Lyhyen palautumisajan otteluissa edellisellä suorituksella on väliä. On selvää, että JYPille on helpompaa lähteä kotiyleisönsä eteen taistelemaan pisteistä makoisan voiton jälkeen. Ainakin Jukurien täysin vastakohtaiseen, energiat totaalisesti nollanneeseen suoritukseen verraten. Isäntä on pelannut kotonaan neljä tasaista kamppailua, joista se on voittanut kaksi. Merkillepantavaa on kuitenkin, että maalinteko on ollut Jukka Ahvenjärven joukkuetta vastaan Jyväskylässä hankalaa – neljässä kotikamppailussaan hurrikaanipaidat ovat päästäneet ainoastaan seitsemän maalia.

Pelivalinnaksi torstaille poimitaan kotivoitto (1X2). JYPillä on hyvän suorituksensa jälkeen Jukureita enemmän virtaa tankissa, minkä lisäksi sen pelaaminen viisikkona ja etenkin tasakentällisin on vieraita reilusti edellä. Illan otteluun lisämielenkiintoa tuo JYP-legendojen Jarkko Immosen sekä Jani Tuppuraisen paluu Hippokselle vierasjoukkueen väreissä. Lisäksi kautensa JYPissä aloittanut Patrik Puistola nähdään nyt Jukurit-paidassa.