Kaikki katseet San Sirolle – Milan ja United pelaavat tosissaan jatkopaikasta
Torstain kenties kiinnostavin kohtaaminen nähdään Eurooppa-liigassa, kun AC Milan toivottaa Manchester Unitedin tervetulleeksi San Sirolle. Ensimmäinen osa päättyi 1-1 Simon Kjaerin myöhäisen tasoituksen jälkeen, ja Milan antoi itselleen hyvät lähtökohdat toiseen osaan. Molemmat joukkueet ovat saaneet myös positiivisia uutisia kokoonpanorintamalla, mikä vaikuttaa omalta osalta otteluun.
Kotijoukkue AC Milanin osalta ovat Theo Hernandez sekä Hakan Calhanoglu jälleen käytettävissä. Ante Rebic saattaa myös olla avauksen kauraa, vaikka Napoli ottelu ei mennyt aivan putkeen hänen osaltaan. Ismael Bennacer on myös käytettävissä. Zlatan Ibrahimovic saattaa olla joukkueessa mukana, mutta hänen tilanteensa on vielä toistaiseksi hieman epävarma. Joukkue on siis varmuudella kilpailukykyisempi kuin ensimmäisessä osassa.
Manchester Unitedin osalta on Marcus Rashford takaisin avauksen kunnossa ja Paul Pogba matkusti joukkueen mukana. Pogban pelikunto on kuitenkin arvoitus. Edinson Cavani joutui jättäytymään pois loppumetreillä, mikä on Unitedin kannalta luonnollisesti huono asia. Luke Shaw palaa todennäköisesti avaukseen ja Donny van de Beek sekä David De Gea ovat niin ikään mukana. Hyvä olla hieman enemmän vaihtoehtoja (tietyllä tapaa) kuin ensimmäisessä osassa. Eric Bailly ja Anthony Martial eivät kuitenkaan ole mukana tällä kertaa.
Jos peilaa puhtaasti ensimmäistä osaa ja mitä on syytä odottaa, niin olisi Milan – tasapeli ei vetoa oiva valinta. Joukkue puolusti tiiviisti ja piti Unitedin enimmäkseen poissa hyviltä tonteilta. Joukkueella oli myös ehdottomasti omat vaaralliset paikkansa. Kaiken lisäksi ovat ainakin kolme pelaajaa avauksessa, mitä ei ollut ensimmäisessä osassa.
Manchester Unitedilla on kuitenkin takaisin Marcus Rashford varmuudella. Hän tekee jo joukkueesta yksin eri näköisen. Samalla ei ole Anthony Martialilla oikein kulkenut kärkenä ja Mason Greenwoodin siirryttä kärkeen alkoi peli kulkemaan ensimmäisessä osassa. Luke Shaw muuttaa myös vasemman puolen dynamiikan reilusti. Pogbaa ei missään nimessä uskalla budjetoida avaukseen vaan se olisi lähinnä lisä.
Jotenkin tuntuu siltä, että tämä osa on pykälän avoimempi ja vauhdikkaampi. Oikeastaan valinta on itselle kahden vedon välillä. Toinen on yli 1.5 maalia toisella puoliajalla (erinomaiset lähtökohdat sille). Ensimmäinen ajatus on yli 2.5 maalia ottelussa. Siinä on kuitenkin se sudenkuoppa, että jos tilanne on 1-1, niin kumpikaan tuskin riskeeraa, jos tuntuu siltä, että eväät riittää hoitaa jatkoajalla – 30 minuuttia ja isompia välejä.
Voi olla, että ensimmäinen jakso on tarkkaa peliä ja tilanteita ei synny. Mutta. Manchester Unitedin haluaa aivan varmasti lähteä hakemaan maalia. Isonumeroinen tasapeli on myös heidän etu. Pelivalinta otteluun on 1-1 mahdollisuudesta huolimatta yli 2.5 maalia ottelussa. Tulivoimaa ja vauhtia on nyt molemmilla sopivasti enemmän. Ensimmäinen osa on myös yleensä hieman konservatiivisempi ellei homma ratkea jo silloin.
28 anni fa il gol di Eranio che decise la sfida contro il Porto
#SempreMilan

