Yksi voitto ei vielä Mjällbyn kautta pelasta – jatkuuko Kalmarin vahvat otteet kotikentällä?
Allsvenskanissa lauantaina päivän toisessa kamppailussa vastakkain asettuu alemmasta keskikastista löytyvät Kalmar sekä Mjällby. Mjällby on kerännyt kolme pistettä enemmän, mutta kauden alun odotuksiin peilattuna vieraiden sesonki on ollut pettymys. Nyt Mjällbyllä myös eurokiireet painaa päälle, mikä puolestaan helpottaa Kalmarin tilannetta ja tekee isännistä ennakkosuosikin.
*Tsekkaa tipsi loppuun ja nappaa talletusbonus!
Kalmar on tällä kaudella ollut erinomainen päästessään pelaamaan kotiyleisön edessä, mutta vierasreissuilta joukkue ei ole kerännyt vielä ainuttakaan pistettä. Viimeisin vierasottelu päättyi 2-0 tappioon Hammarbytä vastaan. Sen jälkeen vastaan asettui Malmö, jota vastaan tullut 2-2 tasapeli kuvasi hyvin pitkälti ottelun tapahtumia. Tehoja joukkue kaipaisi enemmän, mutta toisessa päädyssä esimerkiksi maaliodottamien valossa Kalmarin puolustus on toiminut erittäin hyvin. Vastapuolella Mjällby on jäänyt perään, vaikka puhtaasti päästettyjä maaleja vierailla on pari vähemmän.
🤩 | SEEEGER! 💛🖤
⚽️ Áki Samuelsen 18’
⚽️ Áki Samuelsen 24’
⚽️ Jacob Bergström 31’#MjällbyAIF #UCL pic.twitter.com/BKLhMaVUZ8— Mjällby AIF (@MjallbyAIFs) July 21, 2026
Hallitsevan mestarin kausi on sujunut huonosti ja vaikka tauon jälkeen Siriusta vastaan tullut tasapeli oli kelvollinen suoritus, oli vastaavasti vain yksi piste Västeråsia sekä AIK:ta vastaan pettymys. Allsvenskanin sarjatilanne on sen verran tasainen, että kovin erikoista voittoputkea kärkikahinoihin nouseminen ei vaatisi, mutta toistaiseksi vieraiden sijoitus on kuvannut varsin hyvin kentällä nähtyjä esityksiä. Eurokentillä Mjällby aloitti taipaleen tiistaina kaataen selvästi heikomman Lincolnin kotona lukemin 3-0. Voitto antaa Mjällbylle hieman tilaa hengittää toista osaa silmällä pitäen, mutta rasituksesta johtuen jonkinlaista kierrätystä voi olla luvassa.
Kalmar on kotinurmella pelatessaan ollut hyvä ja pelivalintaa lähdetään pienesti kokeilemaan kotivoiton(1×2) kautta. Mjällbyllä ei ole tarvetta laittaa kokonaan pakkaa uusiksi, mutta joka tapauksessa rasituksesta on pientä miinusta vieraille annettava. Lisäksi vaikka vieraat sai tärkeän onnistumisen Lincolnia vastaan, ei vastustajan taso ollut erityisen laadukas.
Tuplaa vedonlyöntikassa ja grindaa bonari kotiin!
iBet tarjoo Uhmapelaajille 100% talletubonuksen, jossa on varsin reilu kierrätys. Tuplaa siis pelikassa alta löytyvien ohjeiden mukaan ja grindaa bonari himaan!
Toimi näin:
1. Siirry iBetille TÄSTÄ!
2. Avaa pelitili ja talleta 20-250€, saat 40-500€ pelirahaa
3. Lyö veto 1×2 – Kalmar haluamallasi panoksella, ja aloita kierrätys.
4. Bonuksella on 7x kierrätysvaatimus (50€ maxbet, kerroinvaatimus 1,9 sinkut&combot)
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.
Kertoimet ottelulleKalmar FF - Mjällby AIF25.07.2026