HPK:lla isoja ongelmia maalinteon kanssa!
Keskiviikkona KalPa isännöi HPK:ta. Pisteiden osalta kummankaan joukkueen kausi ei ole alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta mukaan on mahtunut myös hyviä esityksiä. KalPa on perustasoltaan astetta parempi ja myös maalipaikkojen osalta kotijoukkue on ollut vahvempi.
KalPan kausi on lähtenyt tuloksellisesti vaikeasti liikkeelle, kun seitsemästä ottelusta saldona on vain kaksi voittoa, joista toinen varsinaisella peliajalla. Kyseinen voitto tuli viimeisimmässä ottelussa Ilvestä vastaan, kun KalPa vei ylivoimapelin johdolla ottelun lukemin 5-0. Jaakko Rissanen kirjautti kauden ensimmäisessä ottelussaan kaksi syöttöpistettä ja maalilla Eero Kilpeläinen sai todella tärkeän onnistumisen nollapelin muodossa. Maaliodottamien osalta KalPa on pelannut hyvää jääkiekkoa koko alkukauden, mutta se ei ole näkynyt tulostaululla.
HPK:lta puolestaan puuttuu vielä kolmen pisteen voitto, kun otteluita on alla kuusi. Ensimmäiset neljä ottelua mentiin todella tasaisissa lukemissa, mutta perjantain ja lauantain ottelut oli vähemmän suotuisat, kun Ilvestä ja HIFK:ta vastaan HPK:n maaliero oli 2-10. Tilanne ei kuitenkaan ole vielä katastrofaalinen, sillä otteluohjelma on ollut haastava ja maalipaikkojen osalta HPK on esiintynyt kelvollisesti. Huolta herättää se, että hyökkäyspäässä tehoja ei tahdo löytyä. Michael Joly on viimeistellyt tehopisteet 3+3, mutta koko joukkueen osalta kahdeksan tehtyä maalia on ollut selvä alakanttiin maalipaikkohin verrattaessa.
KalPa sai todella tärkeän onnistumisen lauantaina ja samalla radalla on mahdollista jatkaa kuritetun HPK:n kustannuksella. Pelivalinnan osalta luotetaan siihen, että KalPa jatkaa maalipaikkojen tehtailua entiseen tahtiin ja toivotaan maalihanojen pysyvän edelleen auki. Lapulle valitaan KalPan voitto -1,5 tasoituksella maltillisella panostuksella. HPK:lla on jälleen kova testi edessä eikä tarvittavia tehoja ole vielä löytynyt. KalPan ongelmat on olleet puolustuspäässä, mutta edellinen ottelu antoi hieman viitettä paremmasta.