KalPan alkukausi on ollut surkea! Onnistuuko Ilves rokottamaan?
Kuopiossa KalPa lähtee hakemaan surkean alun jälkeen uutta suuntaa vastassaan Ilves. Mitä tulee joukkueiden suoriutumiseen, on kaksikon suunnat olleet täysin vastakkaisia. Ottelussa on aineksia todelliselle ilotulitukselle ja myös peli-ideaa päästään hakemaan runsasmaalisuuden kautta.
KalPa on ollut tuloksellisesti alkukauden pahin epäonnistuja, mutta samalla myös selvästi sarjan epäonnisin joukkue. Kuuden ottelun jälkeen KalPalla on saldona ainoastaan neljä pistettä maalieron ollessa 15-23. Ainoa voitto tuli Pelicansia vastaan jatkoajalla. Mutta kun mennään vertailemaan maalipaikkoja, on tarina ollut täysin erilainen. Maaliodottamien osalta KalPa on ollut hyvä. Lopputulos on kuitenkin lopulta se joka ratkaisee, mutta KalPan osalta ei voida ainakaan sanoa, että se ei olisi päässyt maalipaikoille. Suurin ongelma on kuitenkin ollut omassa päädyssä. Yksinkertaisesti KalPaa vastaan tehdään tällä hetkellä maaleja aivan liian helposti. Maalivahtiosastolla on tapahduttava ryhtiliike.
Ilves puolestaan menee polkua toiseen suuntaan. Neljän ottelun jälkeen saldona on kolme voittoa varsinaisella peliajalla ja yksi jatkoaikatappio. Viimeisimpänä kaatui HPK eilen perjantaina tylyin lukemin 6-1. Ilveksen puolelta maalipaikkoja tarkastellessa tilanne onkin sitten ollut päinvastainen. Hyökkäyspäässä Ilves on viimeistellyt erittäin kovalla tahdilla ja puolestaan omassa päädyssä maalivahtipeli on ollut erinomaista. Marek Langhamer on ollut yksi Ilveksen alkukauden tukipilareista. Esimerkiksi eilen HPK:ta vastaan omissa olisi voinut soida useamminkin.
Kuten aikaisemmin sanottua, overi kiinnostaa lapulle. KalPa varmasti pyrkii saamaan oman päädyn tukkoon, mutta liian suuria muutoksia tuskin on luvassa, sillä KalPa tosiaan on maalipaikkojen osalta ollut hyvä. KalPan itseluottamuksen puute niin puolustuksen osalta kuin maalivahtiosastolla varmasti maistuu Ilvekselle ja se haluaa varmasti jatkaa siitä mihin eilen jäi. Lapulle otetaan yli 4,5 maalia varsinaisella peliajalla, jota päästään kokeilemaan mukavalla panostuksella.