Suuntaako Jokerit Levin kautta kesälomalle suoraan neljässä ottelussa?
Jokerit avasi vihdoinkin maalihanansa pudotuspeleissä kahden ja puolen ottelun odottamisen jälkeen, kun Sami Lepistö toimitti kiekon verkkoon siniviivalta. Kaksi tehtyä maalia olivat helsinkiläisten osalta lopulta laiha lohtu, sillä Lokomotiv Jaroslavl voitti ottelusarjan kolmannen kohtaamisen lopulta 2–3-lukemin Teemu Pulkkisen jatkoaikamaalilla.
Kolmannen kohtaamisen ensimmäisen erä jälkeen Jokerit esitti koko ottelusarjan parhaita otteitaan. Joukkue nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta aina jatkoajalle, mutta kuten koko ottelusarjan ajan maalinteko tuotti helsinkiläisille suuria vaikeuksia. Tappion seurauksena Jokerit on sarjassa 3–0-häviöllä ja kuilun partaalla.
Jokereiden otteita koko ottelusarjan ajan ovat leimanneet virhealttius ja heikko jäähykuri. Helsinkiläisten reagointi on ollut hidasta ja hyökkäyspelaaminen mielikuvituksetonta. Viktor Lööv etunenässä on ollut muiden Jokereiden puolustajien tavoin aika ajoin suurissa vaikeuksissa. Jokerit onnistui kuitenkin parantamaan otteitaan kolmannen ottelu jälkimmäisellä puolikkaalla. Jos helsinkiläiset pystyvät pitämään tätä tasoa yllä, pystyvät helsinkiläiset taistelemaan sarjan ensimmäisestä voitostaan.
Ottelusarja on edennyt täysin Lokomotivin toivotulla tavalla. Atte Ohtamaa ja Lokomotivin puolustus on onnistunut ajamaan Jokereiden hyökkäyksen todella ahtaalle. Samaan aikaan Andre Pettersson ja Pulkkinen ovat onnistuneet repimään helsinkiläisten puolustuksen riekaleiksi.
Jokereiden kannalta tilanne on sanoinkuvaamattoman haastava. Joukkueen ei vain pidä voittaa neljää seuraavaa otteluaan, vaan kaikki voitot on siinä ohella haettava vieraskaukalosta. Jokereilta vaaditaan massiivista venymistä erityisesti henkisellä puolella, sillä helsinkiläisten osalta on vaikea hakea positiivisia asioita ottelusarjan aiemmista kamppailuista. Aika ajoin on näyttänyt, että Jokereiden selkäranka on jo osittain katkennut. Pelivalinnaksi nostetaan Lokomotivin voitto (1X2).