la 01.02. klo 14:00

Magnitogorsk - Avtomobilist

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Avtomobilist haastaa Magnigorskin vierasjäällä

Viime otteluissa kyntänyt ja koko kauden ailahtelevasti esiintynyt Metallurg Magnitogorsk kohtaa tasaisen hyvin suorittaneen Avtomobilist Jekaterinburgin KHL:n lauantain kierroksella. ”Magni” pelaa vielä pudotuspelipaikasta, kun taas ”Jeka” jahtaa konferenssin kolmossijaa. Kauden kuluessa keskinäisten otteluiden voitot ovat Magnille 2-1.

Magni on ollut pettymys tällä kaudella. Rutinoituneen joukkueen ei kuuluisi olla viimeisenä pudotuspeleihin menevänä joukkueena sarjassa, mutta ailahtelevat otteet ovat mahdollistaneen tämän. Viimeiseen viiteen otteluun on tarttunut voitto ja neljä tappiota, joista kaikkiaan kolme pistettä. Loukkaantuneita ei ole tällä hetkellä, joten terveystilanteen puolesta lähtökohdat ovat hyvät.

Jeka on pelannut viime aikoina hyvin, joskin hävinnyt Omskille ja Barysille, eli pahimmille kilpakumppaneilleen. Omskia vastaan pelattu ottelu tarjosi tappion lisäksi muutakin ikävää, sillä joukkueen ykkösmaalivahti Jakub Kovar loukkaantui ottelussa ja ei ole pelikunnossa myöskään lauantain kamppailussa. Vähemmelle vastuulle jäänyt kakkosvahti Leonid Fomin on pärjännyt kohtalaisesti maalissa, vaikka tulikin vaihdetuksi pois Dinamo Minskiä vastaan torstaina.

Kertoimien valossa luotamme altavastaajaan. Avtomobilistin 2.10 kerroin lopulliselle voittajalle otetaan lapulle kohtalaisella panostuksella. Kovarin poissaolo näkyy kertoimissa, mutta Magnia en miellä ottelussa ennakkosuosikiksi. Yli kahden kertoimet ovat vieraille pelattavia ja ne kannattaa ruksia lapulle.

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta