Ottaako Teemu Hartikainen Ufan toistamiseen reppuselkäänsä Traktoria vastaan?
Salavat Julajev Ufa tasoitti ottelusarjan 1–1-lukemiin, kun joukkue kaatoi Traktor Tsheljabinskin lopulta 3–2-lukemin jatkoajan päätteeksi. On mielenkiintoista nähdä miten äärimmäisen tasaisen ottelusarjaa jatkuu, kun siirrytään Traktorin kotikaukaloon.
Teemu Hartikainen otti Ufan reppuselkäänsä kahdella maalillaan, mukaan lukien voittomaali jatkoajalla. Myös Markus Granlund sai pistetilinsä auki upealla jatkoaika syötöllään. Ufa oli jälleen aktiivisempi joukkue laukausten osalta, paitsi kolmannessa erässä, jossa Ufa keskittyi puolustamaan johtoasemaansa. Ufa on hienokseltaan hallinnut otteluiden tapahtumia, mutta Traktor on viimeistellyt huomattavasti tehokkaammin.
Vitali Kravtsov on ottanut ison roolin Traktorin hyökkäyspelissä kahdella maalillaan. Joukkueen tolppien välissä Ivan Fedotov on torjunut loistavasti ja on aika-ajoin pitänyt Traktoria pystyssä torjunnoillaan. Traktorin hyökkäyspeli on ollut energistä, mutta vastaavasti puolustuspäässä joukkue on ollut ongelmissa erityisesti suomalaisten muodostaman ketjun kanssa.
Kaksi ensimmäistä ottelusarjan kamppailua ovat olleet äärimmäisen tasaisia, jotka olisivat voineet kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. Ufa on kuitenkin ollut hienokseltaan parempi joukkue hyökkäyssuuntaan. Sarjan siirtyessä Tsheljabinskiin myös Ufan kerroin nousee merkittäväksi. Ufan 2,02 kerroin voitolle jatkoaika mukaan lukien on ehdottomasti pelaamisen arvoinen kohde.