Liiga ti 05.04. klo 18:30

KooKoo - Jukurit

Vieläkö Jukurit löytää yhden vaihteen lisää, vai onko aika lähteä lomille?

Tiistainan Kouvolassa on sarja katkolla, kun KooKoo saa Jukurit vieraaksi. KooKoo on yllättänyt monet kuluneen sarjan aikana ja taistellut vaikeuksista huolimatta itsensä tilanteeseen, jossa se etenee voitolla jatkoon. Jukureiden fantastinen kausi on lähellä päättyä pettymykseen, mutta vielä ei mennä asioiden edelle – Jukurit on suosikki illan taistoon.

Sarjan viidenteen otteluun lähdettiin Jukureiden osalta loistavista lähtökohdista – se oli noussut voitoissa tasoihin, hallinnut pelejä ja edessä oli paluu kotikaukaloon. KooKoo kuitenkin nappasi kuskin paikan avauserässä ohittaen Oskari Salmisen kahdesti. Vahva meno jatkui maalilla heti toisen erän alkuun. Jukurit onnistui kaventamaan ottelun puolivälissä, mutta sen jälkeen kiriä ei saatu aikaiseksi ja KooKoo iski vielä kahdesti kolmanteen erään. Lukemiksi jäi siis 5-1 ja ensimmäistä kertaa sarjassa toinen joukkue oli tulostaululla selvästi edellä.

đź’Ł KANUUNA.COM HERKUTTAA UHMAPELAAJIA đź’Ł

Uhmapelaajat saavat nyt päätäräjäyttävät 200 käteiskierrosta Kanuuna -kassulle. Peleinä mm. Money Train 2 & Jamming Jars 2.

Käteiskierrokset tarkoittavat, ettei mitään kierrätystä tarvita. Iske voittokuviot ruutuun ja nosta voitot pankkitilillesi saman tien! BUMBUMBUM!

PELAA 200 KĂ„TEISKIEKKAASI TĂ„STĂ„

Jukurit on selkä seinää vasten. Se lähti sarjaan selvänä suosikkina ja ensimmäiset neljä ottelua se oli enemmän tai vähemmän maalipaikkojen osalta kuskin paikalla. Ennen sarjaa tiedettiin, että suurin yksittäinen tekijä tulee olemaan maalivahtiosasto. Vaikka Salmista ei voi syyttää Jukureiden tämän hetkisestä tilanteesta, on toisessa päässä Nick Malik vienyt taiston täysin. Malik on antanut KooKoolle mahdollisuuden voittaa jokaisessa ottelussa ja lisäksi hän sai yhden huilivuoron, kun puolestaan Salminen on runkosarjasta totutusti kantanut täyden vastuun.

Vetojen osalta hypätään KooKoon kelkkaan maalimäärien osalta – lapulle otetaan KooKoo yli 2,0 maalia varsinaisella peliajalla. Tasan kahdella osumalla panos palautuu. Jukurit on edelleen pieni ennakkosuosikki otteluun, mutta KooKoo on parantanut otteita sarjan edetessä ja mikäli Jukurit ei ala löytämään tehoja, on hyvinkin mahdollista, että sarja paketoidaan tänään. KooKoo on ollut maalipaikkojen osalta kokonaiskuvassa perässä, mutta viimeistely on ollut paremmalla tasolla eikä Salminen ole yltänyt Malikin tasolle.

.


💣  Pelaa 200 käteiskierrostasi tästä 👀


 

10 euroa pelirahaa