Liiga la 19.03. klo 17:00

KooKoo - Pelicans

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Pelicans altavastaaja väsynyttä KooKoota vastaan? Älkää nyt viitsikö!

Liigan lauantaikierroksella riittää jännitettävää. Yksi koko loppukauden kiinnostavimmista otteluista on KooKoon ja Pelicansin kohtaaminen, jonka voittaja varmistaa pudotuspelipaikkansa. KooKoo lähtee otteluun todella raskaalla jalalla, eikä joukkueen viime aikojen vire ole muutenkaan vakuuttanut. Silti jostain syystä KooKoota pidetään ennakkosuosikkina. Pelivalintamme on selvä. Raksitamme kupongille kakkosen Pelicansin vierasvoiton merkiksi, emmekä pihtaile panoksen kanssa.

KooKoon hyökkäysmateriaali on todella kapea, ja se on näkynyt ongelmina läpi kauden. Kun KooKoo pystyy pitämään lukemat pieninä, joukkueella on mahdollisuus voittoon. Viime aikoina maalinteko on kuitenkin yskinyt niin pahasti, ettei sekään ole riittänyt. Viimeisistä ottelustaan KooKoo on kerännyt vain yhden voiton. Tappiot JYPiä, SaiPaa ja Sportia vastaan kertovat isoista ongelmista. Neljässä viime ottelussa KooKoo on saanut aikaiseksi vain kahdeksan maalia.

Kerroinasetelman osalta käsittämättömin asia on se, että KooKoo lähtee otteluun väsyneenä. Joukkue pelasi eilen HPK:ta vastaan todella kuluttavan pelin. Pelicans puolestaan lähtee otteluun hyvin levänneenä.

Pelicans on ollut viime aikoina joukkueista huomattavasti vahvempi. Lahtelaisten pudotuspelit alkoivat jo 4.3. SaiPaa vastaan. Siitä lähtien pussinokat ovat voittaneet seitsemästä ottelustaan viisi. Ainoastaan Tappara oli Pelicansia selvästi parempi, mutta muissa otteluissa lahtelaiset ovat nautiskelleet laadukkaammista maalintekopaikoista.

Lahden Pelicans

@PelicansFi
”Lajin helppous viehättää” - Jiri Smejkal 🤩

2-0 tilanteesta kolmanteen! 🔥

Kaikki Liiga-videot: mtvuutiset.fi/liiga

#PelicansFi #Liiga #Ilves

Pelicansin materiaali, pelivire ja energiataso on KooKoota parempi. Näistä asetelmista emme voi olla lyömättä kunnon panosta Pelicansin vierasvoitolle, kun kerroinkin lähentelee kolmosta. Vedon iskemme sisään LuckyCasinon kautta ja hyödynnämme heidän riskittömän kampanjansa.

Veto sisään ilman riskiä tappiosta

LuckyCasino tarjoaa maireaa 2,83 -kerrointa Pelicansin vierasvoitolle ja tämä maistuu loistavasti!

Entistä paremman tästä namipalasta tekee LuckyCasinon erikoistarjous Uhmapelaajille. Jos veto menee väärin saat rahasi takaisin! Kyllä. Ilman kierrätystä tai muuta pikkupränttiä.

Siirry LuckyCasinolle, talleta 25€ ja pelaa koko hivakka Pelicansin vierasvoitolle kertoimella 2,83. Jos veto ei osu, se hyvitetään käteisenä pelitilillesi ja voit nostaa sen heti kun haluat.