la 10.04. klo 17:00

KooKoo - SaiPa

star-iconstar-iconhalf-star-iconstar-iconstar-iconstar-icon

SaiPan kausi on saamassa surkean päätöksen!

Lauantaina KooKoo ja SaiPa kohtaavat toista kertaa peräkkäin, kun eilisen Lappeenrannassa pelatun ottelun sijaan SaiPa matkaa Kouvolaan. SaiPan kausi on aivan maaliviivan tuntumassa, kun jäljellä on enää kaksi ottelua. Kaivattua loppukiriä ei ole ollut näkyvissä. KooKoo saa hieman hengähtää ennen playoffeja, sillä SaiPa-ottelun jälkeen vastassa on enää JYP. Tasoero on suuri, mutta onnistuuko SaiPa saamaan vielä pieniä onnistumisia?

Perjantain ottelu oli pelillisesti varsin tasainen eikä maaliodottama sen suuremmin kääntynyt kallelleen vierasjoukkueen suuntaan, mutta pienehkö hallinta KooKoolla kuitenkin oli. Erikoistilannepelaaminen ja kaksi ylivoimaosumaa yhdessä Victor Brattströmin nollapelin kanssa aiheutti SaiPalle jälleen yhden tappion lisää eikä SaiPan sarjan heikoin hyökkäys saanut lisäosumia tilille. Tällä hetkellä ongelma on pitkälti itseluottamuksen puutteessa ja osittain epäonnessa. Koko kauden osalta SaiPa on tehnyt 51 ottelussa 88 maalia.

KooKoolla puolustuspeli toimii hyvin ja edellisissä kolmessa ottelussa se on onnistunut kahdesti pitämään vastustajan nollilla. Hyökkäyssuuntaan ei ole vaadittu suuria murskalukemia, mutta toisaalta sen hyökkäyskalustolla siihe olisi mahdollisuus. Runkosarjan viimeisissä otteluissa halutaan varmasti pyrkiä välttämään loukkaantumisia ja turhien riskien ottoa, mutta toisaalta myös pelillisen tason ei saa antaa laskea juuri ennen tosipelejä. Illan ottelu pitäisi kuitenkin olla rutiinisuorituksella voitettavissa.

Tasoero kaksikon välillä on suuri, joka johtuu pitkälti SaiPan hyökkäyspelaamisesta. Se on syynä sille, että KooKoo lähtee otteluun valtavana ennakkosuosikkina, mutta toisaalta se on myös yhdessä kelvollisen puolustuspelaamisen kanssa laskemassa ottelun maaliodotusarvoa. Vähämaalisuuden puolelta lähdetään myös hakemaan ottelun pelivalintaa. Motivaation puute voi johtaa SaiPan totaaliseen romahtamiseen, mutta surkeiden tulosten keskellä halua saada edes pieniä onnistumisia luulisi löytyvän.

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta