Mestiksen mestari vierailee Hakametsässä!
Torstain ainoa Mestis-peli pelataan legendaarisessa Hakametsässä, joka on jäämässä jääkiekon suhteen historiaan. Hallitseva Mestiksen mestari Ketterä on KooVeen vieraana. Sarjataulukossa isännät ovat yhdeksäntenä ja Ketterä neljännellä sijalla kuusi pistettä enemmän keränneenä. Kooveen peleissä Hakametsässä on mukavan väljää – kapasiteettia jää käyttämättä n. 95 prosenttia.
KooVee teki viikonloppuna pohjoisen rundin, josta tuloksena oli kaksi jatkoaikatappiota. Tamperelaisten esityksiä ei voi kuitenkaan mollata: peli-ilme oli hyvä, ja etenkin ylivoima oli tappavan tehokasta. KooVeestä kannattaa seurata tällä hetkellä superlahjakasta Jani Nymania: 17-vuotias taituri teki kahdessa ottelussa tehot 3+3. Pohjoiseen jouduttiin lähtemään hieman kapealla rosterilla loukkaantumisten vuoksi.
Ketterä koki tylyn mahalaskun Kiekko-Poikia vastaan kotona. Tehoton pyöriminen ei tuonut tulosta, ja pisteet lähtivät Joensuuhun tylysti 0-3. Huono esitys on varmasti huomioitu alkuviikon treeneissä, ja Tampereella on lupa odottaa parempaa. Ketterä lainasi täksi viikoksi hyvin esiintyneen sentterin Olli Korhosen SaiPaan, joten vastuunkantajia tarvitaan joukkueen syvistä riveistä.
Ketterä on suosikki, mutta kertoimet ovat menneet jo aika villiksi. KooVeetä koetetaan händärillä, eli vielä maalinkin tappio riittää lunastukseen. Panos kannattaa pitää tällä kertaa alarekisterissä.