Korisliiga: Kouvot – Salon Vilpas | Kouvolassa luvassa tasaista vääntöä?
Keskiviikkoiltana Korisliigassa pelataan peräti viisi ottelua, joista tällä kertaa Uhmapelaajat keskittyy vain yhteen. Kouvolassa Kouvot saa vastaansa sarjakärki Salon Vilppaan, joka liitää tällä hetkellä peräti kymmenen ottelun voittoputkessa.
Ottelusta odotetaan todella tasaista ja kovatasoista taistoa. Kouvot on parantanut pelaamistaan ottelusta toiseen alkukauden vaikeuksien ja loukkaantumisten jälkeen. Viikonloppuna joukkue kävi Tampereella sarjakakkosen, Pyrinnön vieraana – se jäi yhden levypallon päähän ottelun voittamisesta. Tämä ottelu oli kokonaisuudessaan Kouvoilta todella laadukasta tekemistä ja he onnistuivat puolustamaan parhaimmillaan Pyrintöä vastaan todella tehokkaasti.
Illan vierasjoukkue sen sijaan ei ole kärsinyt minkäänlaisista vaikeuksista. Joukkue on kauden avausottelun jälkeen voittanut kaikki kymmenen otteluaan. Ainoa takaisku tällä kaudella Vilppaalle on ollut amerikkalaislaituri D.J Fennerin loukkaantuminen kauden seitsemännessä ottelussa. Toipumisaika ennustettiin salolaisten kannalta liian pitkäksi ja miehen sopimus purettiin. Paikkaaja löytyi kuitenkin onneksi nopeasti, kun kokenut Antonio Ballard liittyi joukkueen vahvuuteen.
150% talletusbonus – todella helppo kierrätys!
Vaikka Kouvot löytyykin sarjataulukosta vasta sijalta kuusi, ei sijoitukselle kuulu antaa liian suurta arvoa. Kouvot on pelannut tällä kaudella vain kolmasosan otteluistaan kotikentällään, eikä ole siellä vielä kertaakaan hävinnyt. Kun puhutaan yhdestä sarjan kovimmista kotijoukkueista, voidaan todeta, että Kouvojen sarjasijoitus tulee olemaan todellisuudessa korkeampi.
Kouvot on tällä kaudella ollut tilastojen valossa sarjan tehokkain puolustusjoukkue, sillä heidän koriinsa on pussitettu keskimäärin vain reilut 79 pistettä ottelua kohden. Kuitenkin vastaavasti Vilpas on sarjan toiseksi kovin korintekijä keskiarvolla 92.5 pistettä.
Sarjan paras puolustus vastaan sarjan paras hyökkäys -asetelma luo erityisen mielenkiintoisen lähtökohdan illan otteluun.
Kuten todettu, Kouvojen peli on kehittynyt ottelusta toiseen. Joukkueen päävalmentaja Jyri Lehtonen onkin todennut useaan otteeseen heidän olevan jatkossa äärimmäisen vaarallinen. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Kouvot on jo nyt vaarallinen – erityisesti kotikentällään. Tämän lisäksi salolaisille Manskari on erityisen ikävä paikka pelata, sillä monen muistissa on varmasti yksi kaikkien aikojen sulamisista vuoden 2016 pudotuspelien ratkaisevassa viidennessä ottelussa.
Vaikka Vilpas on voittanut yhtä vaille kaikki ottelunsa, huomionarvoinen asia ovat pienet pistemarginaalit, joilla ne ovat tulleet. Ainoastaan viime ottelussa totaalisesti salolaisten jyrän alle jäi Korihait. Tätä ottelua lukuunottamatta kaikki voitot ovat marginaaleiltaan olleet yksinumeroisia.
Luvassa on taatusti todella tasainen ja laadukas koripallo-ottelu, joka voi kääntyä kummalle joukkueelle tahansa. Uskotaan kuitenkin Kouvojen nousevan trendin jatkumiseen. Lisäksi runsaslukuisella kotikatsomolla on takuulla positiivinen vaikutus isäntien pelaamiseen.
Kupongille otetaan ehdottomasti suurella panostuksella Kouvoja tasoituksella, jonka lisäksi hieman maltillisemmin Kouvojen voittoa.