Kouvot on ilkeä vastustaja Pyrinnölle
Korisliiga palaa keskiviikkona maaottelutauolta jälkeen kolmen ottelun voimin. Mielenkiintoisin kamppailu sarjapisteistä käydään Tampereella, kun kotijoukkue Pyrintö saa vastaansa Kouvot Kouvolasta.
Kouvot oli tyly isäntä edellisessä kohtaamisessa
Illan joukkueet kohtaavat toistamiseen lyhyessä ajassa, sillä kolme viikkoa sitten sama kaksikko taisteli sarjapisteistä Kouvolassa. Tuo taisto päättyi yllättävän yksipuolisen näytöksen jälkeen Kouvojen hyväksi 19 pisteen erolla. Kouvolalaisilta puuttui ottelusta joukkueen tuore vahvistus Thomas Gipson, ja vastaavasti Pyrinnöltä sivussa olivat Petri Heinonen ja Lassi Kilpinen. Tällä kertaa joukkueet saavat jalkeille parhaat mahdolliset kokoonpanonsa.
Liigan pelipassi + bonus taskuun seuraavasti:
Kouvojen monipuolinen hyökkääminen ja aggressiivinen puolustaminen ovat toistaiseksi olleet myrkkyä Pyrinnölle tällä kaudella. Tamperelaiset ovat myös takuulla vaikeuksissa Kouvojen uuden valttikortin kanssa, joka on iso amerikkalainen korinalustaa hallitseva kaksikko. Sen muodostavat järkälemäinen Gipson ja viime kaudella juurikin Pyrinnössä pelannut Brian Asbury.
Voitot kauden keskinäisistä ovat ennen keskiviikkoista kohtaamista tasan 1-1, mutta syksyllä Kouvot taipui Pyrinnölle vieraskentällä ainoastaan kahdella pisteellä, mikä on osoitus Kouvojen vahvasta esiintymisestä tamperelaisia vastaan.
Pyrintö todella vahva kotijoukkue
Illan isäntä Pyrintö pelaa mainiota kautta ja se on sarjassa kolmantena. Erityisesti kotikentällään tamperelaisjoukkue on ehdottomasti sarjan eliittiä, mistä ovat osoituksena komeat 12 voittoa ja vain 2 tappiota.
Pyrintö on yksi sarjan vaarallisimmista kaukoheittojoukkueista, mutta erityisesti kotiluolassa pallo on löytänyt tiensä sukkaan tarkasti, sillä kolmosprosentti 43.1% on todella kova lukema ja huomionarvoinen seikka.
Kouvojen inhottava puolustus laittaa tosin Pyrinnön heittäjät ahtaalle ja kouvolalaisten leirissä aivan varmasti tätä asiaa painotetaankin. Jos vierailijat haluavat tehdä ottelusta tiukan, ei kotijoukkue saa heittää vapaita kolmosia koko ottelua, koska silloin lukemat taululla olisivat todella tylyt.
Tasainen vääntö luvassa
Molemmat joukkueista ovat esittäneet varsin tasaisia otteita viime aikoina. Kumpikaan ei ole erityisemmin häikäissyt, mutta varsinaisia ulospuhalluksiakaan ei olla nähty. Edellisistä viidestä ottelustaan kumpikin joukkue on voittanut kolme ja viimeaikaiset ottelut ovat molemmilla olleet pääasiassa kohtalaisen tiukkoja ja tasaisuutta odotetaan myös niiden keskinäisessä kohtaamisessa.
Joukkueet ovat saaneet harjoitella ja ladata akkujaan lähes kaksi viikkoa rauhassa ilman otteluita, joten luvassa on varmasti hyvätasoinen ja viihdyttävä ottelu.
Uskotaan, että Kouvot onnistuu käyttämään omia vahvuuksiaan hyödykseen armotta Pyrintöä vastaan, kuten aiemmissakin kohtaamisissa. Kouvojen puolustuksen toimiessa korkealla tasolla pysyvät Pyrinnön heittoprosentit maltillisina ja sen myötä koko ottelu tasaisena.
Pyrintö on asetettu kamppailussa yllättävän suureksi ennakkosuosikiksi, joten pelivalinnat kannattaa ehdottomasti rakentaa vierasjoukkueen kautta. Suuremman panostuksen kohteena toimii mainiosti Kouvot +7,5, mikä tarkoittaa, että veto kestää Kouvojen seitsemän pisteen tappion. Hieman maltillisemmin pelataan vieraiden korkeaa pistemäärää.
Pelaa vihje Speedybetille – voittorahat pankkitilille hetkessä
Rekisteröintivapaa Speedybet tarjoaa vedonlyöntiä ilman minkäänlaista ylimääräistä säätöä. Mikä parasta, voittorahat ovat pankkitililläsi heti kohteen päätyttyä.