Belgia on riitaisa, iäkäs ja hidas – Kroatia lopettaa vanhusten kisat lyhyeen!
Kroatia ja Belgia joutuvat vielä kolmannessa lohko-ottelussa tekemään tulosta välttääkseen aikaisen putoamisen MM-kisoista. Molemmat olivat ihmeissään lohkon piristysruiskeen Marokon kanssa. Ennakkoluulottomalla taktiikalla edenneen Kanadan molemmat selvittivät – joskin Belgia todella vaivoin. Kroatian kisat etenevät nousujohteisesti, kun taas Belgian kultainen sukupolvi ei ole enää ollut parhaimmillaan.
Kroatia piti Kanadan kurissa paljon Belgiaa paremmin, vaikka oli ottelussa tappiolla jo minuutin jälkeen – itse asiassa oli ihme, että Kanada jäi avausmatsissaan maalitta. Kroatian jääminen maalitta Marokkoa vastaan on itse asiassa harvinaisuus viime aikojen maaotteluissa – edellisen kerran vastaava tapahtui kesäkuussa Itävaltaa vastaan. Andrej Kramaric oli kärkkäänä Kanadaa vastaan, ja teki kaksi maalia. Mies haistoi tilat hyvin ja käytti ne hyväkseen.
Belgia pisti kisoihin iäkkään joukkueen, ja se näyttää nyt maksavan siitä hintaa. Belgian joukkueen sisäisistä ristiriidoista on uutisoitu huonosti sujuneen alkuturnauksen jälkeen, eivätkä Kevin de Bruynen kitkerät kommentit ikääntyneen porukan ongelmista yhtään rauhoita puheita. Pelillisesti joukkue on kiistattomassa laskusuhdanteessa, ja pakkovoitto Kroatiasta pistää belgialaiset nyt kovaan paikkaan.
cronica.com.ar/depo/miremireq…
Mundial Qatar 2022: así fue la pelea entre Kevin De Bruyne y Thibaut Courtois
Ambos son figuras de su selección en el Mundial de Qatar 2022, el flojo desempeño demostrado por Bélgica, trajo consigo un conflicto de larga data entre Kevin De Bruyne y Thibaut Courtois.
Ivan Perisic on Kroatialla epävarma tapaus, kun taas Amadou Onana on pelikiellossa korttitilin täyttymisen vuoksi. Tähän peliin voittajaa betsataan kisojen tähänastisten otteiden valossa, ja silloin valinta on Kroatia. Topit saadaan Mr Greeniltä, jota ei kannata unohtaa kun haluat laajan tarjonnan ja kilpailukykyiset kertoimet!