Evakkopeli ja kääntämätön kortti vastassa – miten tähän suhtautuisi?
KuPS avaa torstaina pelin Konferenssiliigassa. Stadionvaatimusten takia kotipelit on pelattava kaukana kotoa Tammelan Stadionilla. Hieman huolta herättää se, minkä verran Tampereelle kotikannatusta löytyy. Totuus on kuitenkin se, että KuPS on nyt eurooppalaisen turnauksen sarjavaiheessa, mikä tietää seuralle miljoonatuloja. Savolaisten lailla myös avausvastustaja, kosovolainen Drita on liigavaiheessa ensikertalainen.
Winnerz – suosittelemme!
KuPSin kenraaliharjoitus eurodebyyttiä varten tapahtui Helsingissä, jossa keltamustat olivat merkittävästi Gnistania parempi joukkue. Kuopiolaisten mustat hetket sattuivat kuun puoliväliin, jolloin hassuja puolustusvirheitä tehnyt joukkue taipui ensin kotonaan Ilvekselle. Sen jälkeen tuli vieraissa 1-0 käkeen Klubilta. Poissaolotilanne helpottui viikonloppuna, kun juuri jatkosopimuksen tehnyt Clinton Antwi palasi KuPSin puolustukseen. Panokset torstain ottelussa ovat rahallisesti isot, sillä pistebonukset ovat täkäläisittäin merkittäviä.
Kosovon hallitseva mestari hävisi mestarien polulla ensin FC Kööpenhaminalle ja FCSB:lle kahdesti, mutta oli molemmilla kerroilla luxemburgilaista Differdangea parempi. Kotimaan sarjassa joukkue on vaihtelevien otteiden jälkeen keskikastissa. Maalitykkinä joukkueessa on kosovolaishyökkääjä Arb Manaj, jonka pään menoksi lienee punottu juonia kuopiolaisleirissä. Kosovolaiset ovat UEFA:n seurajoukkuerankingissa isäntien lähellä, mutta tasoeroa KuPSin hyväksi on oltava ainakin jossain määrin. Kaikesta huolimatta vieraat ovat kääntämätön kortti ja siksi vaarallisia.
Kertoimet ovatkin kotivoitolle aivan liian alhaalla. KuPS ei yksinkertaisesti ole lattiatason kerrointen vertainen suosikki. Ei Tampereella pelaaminen todellakaan ole isännille hyvä asia. Tämä jättää vähän löysää Dritan menestykselle, jota otetaan klassisen ristikakkosen muodossa. Tasapelikin siis riittää tässä ottelussa, mutta panoksilla ei lähdetä riehumaan.
Tuplaa pelikassa ja nauti loistavista kertoimista!
Winnerz tarjoaa loistavia kertoimia ja Uhmapelaajille pelikassan tuplauksen heti kärkeen!
Toimi näin:
1. Siirry Winnerzille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili, ja talleta 20-100€ – saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto Drita +0.5 haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 6x ja minimikerroin 1,60 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.
Kertoimet ottelulleKuopion Palloseura - KF Drita02.10.2025
